Presidentti Niinistö MTV:lle: EU:n tuomittava Valko-Venäjän konekaappaus

Niinistö pitää siviilikoneen maahan pakottamista vakavana kansainvälisten sopimusten rikkomisena. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Lassi Lapintie, Eeva Nikkilä-Kiipula, Hannu Aaltonen / STT

EU:n huippukokouksen tulisi tuomita selvin sanoin matkustajakoneen pakottaminen laskeutumaan Valko-Venäjällä hävittäjän avulla, kertoo presidentti Sauli Niinistö MTV Uutisille . Niinistö pitää tekoa vakavana kansainvälisten sopimusten rikkomisena.

Tavoitteena näyttää Niinistön mukaan olleen koneessa matkustaneen oppositioaktivisti Raman Pratasevitshin vangitseminen.

– Jos joku kansainvälisen yhteisön jäsen loukkaa kansainvälisen yhteisön säännöstöä, tällainen jäsen pitää tavalla tai toisella eristää toiminnasta, Niinistö sanoo MTV Uutisille.

Presidentin mukaan on odotettavissa, että Valko-Venäjän ilmaliikennettä ja ehkä myös maaliikennettä rajoitetaan. Valko-Venäjän itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan harkintakyky on Niinistön mielestä "sumentunut", jos hän johti operaatiota.

– Tässä liikutaan niin vahvasti kansainvälisen keskinäisen luottamuksen ja sopimusten kunnioittamisen piirissä, Niinistö sanoo MTV:lle.

Haavisto: Ennenkuulumatonta Euroopassa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on äärimmäisen huolestunut tapauksesta.

– Onhan tämä aivan ennenkuulumatonta Euroopassa, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan EU:n pitää reagoida vahvasti tapahtumaan, koska lentoyhtiö on EU-maasta ja lento oli kahden EU-maan pääkaupunkien välinen. Kokonaisuutena tapaus näyttää hänen mukaansa epäilyttävältä ja tuntuu siltä, että koneen maahan pakottamisen pääsyy on ollut Raman Pratasevitshin pidättäminen ja saaminen pois koneesta.

Haavisto huomauttaa, että operaatiossa on vaarannettu yli sadan matkustajan turvallisuus.

– On aivan poikkeuksellista, että kone pakotetaan laskeutumaan toiselle kentälle ja että pakottamisessa on ilmeisesti ollut mukana sotilastoimintaa, Haavisto sanoo.

Hän painottaa, että maiden, lentoyhtiöiden ja matkustajien täytyy voida luottaa siihen, että lennot toimivat normaalisti.

– Ylilentotilanteessa ylilennettävä maa ei voi yllättäenkään käännyttää konetta omalle lentokentälleen.

Suuri kysymys Haaviston mielestä on se, onko Valko-Venäjän ilmatila enää turvallinen.

– Tätä joudutaan selvittämään, Haavisto lisää.

Maailmassa on paljon autoritäärisiä maita, mutta Haaviston mukaan ei ole ollut tapana, että ne koettaisivat kaapata omia kansalaisiaan takaisin tällaisella toiminnalla.

Haavisto kertoo eilen olleensa yhteydessä Valko-Venäjän ulkoministeriin Uladzimir Makeihin, joka oli ensin asiasta tietämätön.

– Makei sanoi, että hänen täytyy selvittää (asia) muilta viranomaisilta. Myöhään illalla hän palasi lakonisella viestillä, että kysymys oli pommiuhasta. No, se oli nähty tiedotusvälineistä, Haavisto kertoo.

Etyjin Kanerva: Osoitus räikeästä piittaamattomuudesta

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin kunniapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) pitää Valko-Venäjän toimia osoituksena räikeästä piittaamattomuudesta.

– Tapahtumista on saatava selvitys viipymättä ja sen perusteella ryhdyttävä tarkoituksenmukaisiin vastatoimiin. Kansainvälisen yhteisön on päättäväisesti otettava asiaan kantaa ja Suomen linjauksen pitää olla hyvin selkeä jo tänään EU:n huippukokouksen yhteydessä, Kanerva vaatii tiedotteessaan.

– Nyt Valko-Venäjän sisäinen tilanne saa entistä vaarallisemman kansainvälisen ulottuvuuden lentokonekaappauksen kautta. Valkovenäläisen oppositioaktivistin kiinniotto hätälaskun yhteydessä vaikuttaisi olevan ennalta suunniteltu tarkoituksellinen teko, Kanerva jatkaa.

Kanerva pitää outona, että Valko-Venäjän valtiojohto korostaa kansallisen dialogin tärkeyttä tienä kansalliseen sopuun.

– Todellisuudessa asetetaan kuitenkin ehdot, jotka poissulkevat todelliset osapuolet neuvotteluista. Vain osapuolten aidot keskustelut voivat johtaa sisäisen jännittyneen tilanteen asianmukaiseen purkautumiseen, Kanerva sanoo.

Kesäkuussa EU:n sanktiolistaa mahdollisesti laajennetaan

EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell paheksuu EU-maiden puolesta julkistamassaan kannanotossa tapahtunutta ja vaatii pidätetyn Raman Pratasevitshin vapauttamista.

– Tähän vaatimukseen on helppo yhtyä. Lisäksi Borrell vaatii kansainvälistä tutkimusta, mitä koneen käännytyksessä on tapahtunut, Haavisto sanoo.

EU on jo aiemmin hyväksynyt henkilösanktioita valkovenäläisiä kohtaan, jotka ovat muun muassa syyllistyneet väkivaltaisuuksiin oppositiota vastaan.

– Tietysti on aika helppo ajatella, että kun seuraavan kerran tätä sanktiolistaa käsitellään kesäkuussa, on mahdollista, että tämän toiminnan aiheuttajat ja syypäät mahdollisesti lisätään sanktiolistalle. Se on tietysti vähintä, mitä voi tapahtua, Haavisto sanoo.

Mahdollisten uusien sanktioiden lisäksi EU:ssa seurataan hänen mukaansa tarkasti Raman Pratasevitshin tilannetta.

"Koneen pakottaminen alas todennäköisesti Lukashenkan oma idea"

Ryanairin koneen pakottaminen laskeutumaan Minskiin oli todennäköisesti Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukashenkan oma idea, sanoo tutkija Kristiina Silvan Ulkopoliittisesta instituutista.

– (Tapaus) kertoo siitä, että kyseessä on kostonhimoinen hallinto, joka vainoaa omasta mielestään ihmisiä, jotka vaikeuttavat hallinnon turvallisuustilannetta riippumatta siitä, missä he sijaitsevat, olivat he sitten kansainvälisessä ilmatilassa tai maan sisällä, Silvan sanoo.

Ateenasta Vilnaan matkalla olleen lentokoneen pakottaminen laskeutumaan Minskiin on Silvanin mukaan malliesimerkki sortotoimesta, jonka tarkoituksena on näyttää kaikille mahdollisesti oppositiomielisille kansalaisille, että ei kannata ryhtyä opposition toimintaan mukaan.

Silvan katsoo, että oppositioaktivisti Raman Pratasevitshin pidätys ja tuleva oikeudenkäynti ovat jopa suurempi pelote kuin se, että tämä olisi salamurhattu Liettuassa.

– (Valko-Venäjän) tavoitteena on pysäyttää Pratasevitshin toiminta, mutta myös (antaa) hyvin vahva signaali muille kansalaisille, Silvan sanoo.

Kommentoi