Helsingin väistyvä pormestari Jan Vapaavuori (kok.) aloittaa kesällä työt konsulttitalo Milttonissa. Vapaavuori aloittaa Miltton Groupin hallituksen jäsenenä ja osa-aikaisena vanhempana neuvonantajana elokuun alussa, Miltton kertoi tiedotteessaan.
Miltton kertoo, että osana kansainvälisen kasvun ja neuvonannon vahvistamista yhtiö rakentaa uutta urbanisaation ja siihen liittyvien megatrendien vaikutuksiin paneutuvaa kansainvälistä liiketoimintaa. Milttonin mukaan Vapaavuori tuo konsulttitaloon osaamista ja kokemusta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, kaupunkikehityksestä sekä kansainvälisistä suhteista.
Vapaavuori puolestaan kuvailee Milttonia energiseksi, inspiroivaksi ja kunnianhimoiseksi yritykseksi.
– Olen omistanut suurimman osan elämästäni urbaanien yhteisöjen ja ihmisten elämän edellytysten parantamiselle. Nyt, osana Milttonia ja yhdessä monipuolisten uusien kollegojeni kanssa, voin soveltaa näitä oppeja yritysten, kaupunkien ja erilaisten järjestöjen toimintaan ympäri maailman, Vapaavuori sanoo tiedotteessa.
Aloittaa myös kiinteistösijoitusyhtiön neuvonantajana
Viime kuntavaaleissa Vapaavuori oli Helsingin selkeä ääniharava lähes 30 000 äänellään, mutta ensi kuun vaaleihin hän ei enää asettunut ehdolle.
Pormestarikautensa jälkeen Vapaavuori aloittaa myös tanskalaisen kiinteistösijoitusyhtiön NREP:n osa-aikaisena neuvonantajana. Hän kertoi asiasta Kauppalehdelle antamassaan haastattelussa aiemmin toukokuussa. Vapaavuoren on tarkoitus työskennellä osa-aikaisena kaupunkikehityksen neuvonantajana elokuun lopusta alkaen.
Vapaavuori toimii myös Suomen olympiakomitean puheenjohtajana. Hänet valittiin tehtävään viime syksynä.