Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Navalnyin korruption vastaisen säätiön toiminta kiellettiin Venäjällä

Venäjällä tuomioistuin määräsi vangitun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin korruption vastaisen säätiön (FBK) toimintakieltoon tiistaina.

FBK:n johtaja kertoi Twitterissä, ettei säätiö saa enää jakaa sisältöjä internetissä. Lisäksi sitä kielletään järjestämästä mielenosoituksia, osallistumasta vaaleihin tai tekemästä pankkitalletuksia.

Oikeus määräsi jo maanantaina järjestön toiminnan keskeytettäväksi. Oikeus pohtii myös, tulisiko järjestö määritellä äärijärjestöksi.

Navalnyi kärsii runsaan kahden ja puolen vuoden vankilatuomiota rangaistussiirtolassa noin sadan kilometrin päässä Moskovasta.

Hänet otettiin kiinni saman tien, kun hän oli alkuvuodesta palannut Venäjälle Saksasta.