Brasiliassa oli pandemian ylivoimaisesti karmein kuukausi – koronavirus tappoi maaliskuussa yli 66 000 ihmistä

Karmaisevan koronatilanteen kanssa painiva Brasilia päätti maaliskuun synkissä ennätyslukemissa. Maassa kirjattiin maaliskuun aikana lähes 66 600 koronaan liittyvää kuolemaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Karmaisevan koronatilanteen kanssa painiva Brasilia päätti maaliskuun synkissä ennätyslukemissa. Maassa kirjattiin maaliskuun aikana lähes 66 600 koronaan liittyvää kuolemaa.

Vain kymmenessä maassa on koko pandemian aikana kirjattu niin paljon kuolemia kuin Brasiliassa yhdessä kuukaudessa.

Terveysministeriö kirjasi maaliskuussa yli kaksinkertaisen määrän koronakuolemia verrattuna aiempaan ennätyskuukauteen. Viime vuoden heinäkuussa Brasiliassa oli koronaan liittyviä kuolemantapauksia vajaat 33 000.

– Koskaan ennen Brasilian historiassa näin monta ihmistä ei ole kuollut samasta syystä (yhdessä kuukaudessa), kertoi pandemiatoimia Brasilian koillisosassa aiemmin koordinoinut lääkäri Miguel Nicolelis uutistoimisto AFP:lle.

Maailman maista pahempi koronakuukausi on koettu vain Yhdysvalloissa, jossa kuoli tammikuussa covid-19-taudin takia noin 95 000 ihmistä.

Keskiviikkona Brasilian terveysministeriö kertoi edellisen vuorokauden aikana kirjatusta yli 3 860 uudesta koronakuolemasta, mikä on enemmän kuin yhtenäkään aiempana päivänä.

Brasiliassa on kirjattu määrällisesti toiseksi eniten koronatartuntoja ja koronaan liittyviä kuolemia koko maailmassa. Tartuntoja on 212 miljoonan asukkaan maassa tilastoitu yli 12,7 miljoonaa ja kuolemia nyt yli 320 000.

Paikallinen muunnos osasyynä

Brasilian viimeisen kuukauden aikana synkentynyt tautitilanne on laitettu osittain paikallisen P1-virusmuunnoksen piikkiin. P1 on alkuperäistä virusta tarttuvampi, ja on tartuttanut uudelleen myös ihmisiä, jotka ovat jo sairastaneet covid-19-taudin.

P1-variantti on levinnyt myös moniin muihin maihin. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että koronaviruksen riehuminen Brasiliassa on vaaraksi koko maailmalle, sillä mitä enemmän virus pääsee leviämään, sitä todennäköisempää on uusien muunnosten muodostuminen.

Tilanne Brasiliassa ei välttämättä helpota vähään aikaan, sillä eteläisellä pallonpuoliskolla ollaan menossa talvea kohti. Huhtikuusta voi tulla maaliskuutakin pahempi.

– Se ei ole uhka pelkästään Brasilialle, vaan koko maailmalle, Nicolelis sanoi.

Brasilian 27 osavaltiosta 18:ssa on käytössä yli 90 prosenttia tehohoidon paikoista, ja joillain alueilla on jo jouduttu priorisoimaan tehohoidon antamista.

Rokottaminen hidasta

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on suhtautunut koronavirukseen enimmäkseen vähättelevästi ja ollut kriittinen tiukkoja rajoitustoimia kohtaan. Viime viikkoina hän on kuitenkin joutunut tarkistamaan linjaansa saatuaan yhä enemmän kritiikkiä myös liittolaisiltaan.

Bolsonaro pyrki osoittamaan ottavansa viruksen vakavasti perustamalla kriisikomitean. Keskiviikkona komitean ensimmäisessä kokouksessa hän kuitenkin toi jälleen esiin nihkeytensä sulkutoimia kohtaan.

Rokotuksetkin etenevät Brasiliassa melko verkkaisesti, ja tavoite koko aikuisväestön rokottamisesta tämän vuoden aikana näyttää vaikealta saavuttaa. Kahdeksan prosenttia brasilialaisista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja 2,3 prosenttia molemmat annokset.

Brasiliassa käytetään Astra Zenecan sekä kiinalaisen Sinovacin rokotteita. Maa on antanut käyttöluvan myös Johnson & Johnsonin rokotteelle, mutta niitä alkaa tulla maahan vasta elokuusta lähtien.

Valmistusvirhe pilasi 15 miljoonaa Johnson & Johnsonin rokoteannosta Yhdysvalloissa

Valmistusvirhe pilasi noin 15 miljoonan annoksen erän Johnson & Johnsonin koronarokotetta Yhdysvalloissa, kertoo New York Times .

Baltimorelaistehtaassa valmistettu erä ei yhtiön mukaan vastannut laatustandardeja. New York Timesin tietojen mukaan tämä johtui inhimillisestä virheestä.

Lehden mukaan virhe voi viivyttää Johnson & Johnsonin tulevia rokotetoimituksia Yhdysvalloissa.

Johnson & Johnsonin rokote vaatii vain yhden annoksen, ja sitä on alettu hiljattain käyttää Yhdysvalloissa. Rokote on saanut käyttöluvan myös EU:ssa.

Aasian ja Tyynenmeren alueen ensimmäinen matkustuskupla astui voimaan

Taiwan ja Palau avasivat torstaina välilleen matkustuskuplan, jota ne mainostavat Aasian ja Tyynenmeren alueen ensimmäiseksi koronapandemian aikana.

Noin 100 taiwanilaisturistia lähti Taoyuanin kansainväliseltä lentokentältä lomailemaan pieneen Tyynenmeren saarivaltioon.

– Olen hyvin innoissani mutta myös vähän tunteellinen, koska siitä on pitkä, pitkä aika, kun viimeksi matkustin ulkomaille, taiwanilaismatkailija Andy Yang kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Ensimmäisellä turistilennolla oli mukana myös Palaun presidentti Surangel Whipps, joka palasi kotimaahansa oltuaan Taiwanissa valtiovierailulla.

Liittolaismaat Taiwan ja Palau kuuluvat koronapandemian menestystarinoihin. Virus tuli Taiwaniin Kiinasta pandemian alkuvaiheessa, mutta maa sai tukahdutettua viruksen nopeasti tehokkaalla testaamisella ja jäljityksellä, ja on sen jälkeen pitänyt tartunnat vähissä tiukalla rajavalvonnalla ja karanteenivaatimuksilla. 23 miljoonan asukkaan maassa on koko pandemian aikana todettu vain 1 030 tartuntaa ja 10 kuolemantapausta.

18 000 asukkaan Palau puolestaan on yksi harvoista maailman maista, joissa ei ole todettu yhtään koronatartuntaa.

Viranomaiset haluavatkin pitää huolen, että taiwanilaisturistit eivät tuo virusta Palauhun. Matkailijoiden on käytävä Taiwanissa lentokentällä koronatestissä ennen koneeseen nousua, ja Palaussa ollessaan he saavat liikkua vain matkailijaryhmissä. Kontakti paikallisiin asukkaisiin on pidettävä minimissä, ja matkailijat majoittuivatkin määrätyissä hotelleissa ja syövät ravintoloissa rajoitetuilla alueilla.

Harvinainen matkustuskupla

Palau on yksi harvoista maista, joilla on diplomaattiset suhteet Taiwanin kanssa. Kiinan hallituksen "yhden Kiinan politiikan" vuoksi maat eivät voi pitää yllä diplomaattisia suhteita Taiwaniin, jos ne haluavat olla väleissä Kiinan kanssa.

Kiina on pyrkinyt viemään Taiwanilta viimeisetkin diplomaattiset liittolaiset taloudellisen painostuksen avulla, ja viimeisen viiden vuoden aikana Taiwanin kanssa diplomaattisuhteissa olevien maiden määrä on laskenut 22:sta 15:een.

Taiwanin ja Palaun matkustuskupla on itsessään merkkipaalu, sillä niiden saaminen pystyyn Aasiassa ja Tyynellämerellä on osoittautunut työlääksi. Australian ja Uuden-Seelannin pitkään suunniteltu matkustuskupla ei ole vieläkään toteutunut, ja Singaporen ja Hongkongin suunnitelmatkin menivät mönkään loppuvuodesta Hongkongin tartuntapiikin takia.

Kommentoi