Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

MOT: Björn Wahlroos on siirtänyt yli 140 miljoonaa euroa varallisuuttaan Luxemburgiin

Sampo -konsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on siirtänyt yli 140 miljoonaa euroa varallisuuttaan veroparatiisina tunnettuun Luxemburgiin, kertoo Ylen MOT-toimitus .

MOT:n mukaan Wahlroos on tehnyt Luxemburgin kautta sijoituksia muun muassa pikavippialalle.

Tiedot perustuvat ranskalaislehti Le Monden kokoamaan OpenLux-tietokantaan. Suomesta MOT-toimituksella on ollut pääsy tietokantaan.

Wahlroos on sijoittanut Luxemburgin kautta rahojaan muun muassa brittiläiseen pikavippiyhtiöön Auden Group Limitediin sekä brittiläiseen energia-alalla toimivaan yhtiöön, MOT kertoo.

Sammon viestinnästä sanottiin STT:lle, ettei Wahlroos halua kommentoida MOT:n uutista. Wahlroos ei kommentoinut asiaa myöskään MOT:lle.

Wahlroosin tai muiden Ylen jutussa mainittujen suomalaisten toimintaan Luxemburgissa ei MOT:n tietojen mukaan liity epäilyjä väärinkäytöksistä.

MOT:n mukaan Luxemburg on merkittävin suomalaisten käyttämä veroparatiisi. Useat sadat suomalaiset yksityishenkilöt harjoittavat sijoitustoimintaa tai varallisuudenhoitoa Luxemburgiin rekisteröityjen yhtiöiden välityksellä.