Hallituspuolueet tukevat liikkumisrajoitusesitystä – vasemmistoliitto epäilee kriteerien täyttymistä, mutta antaisi silti esityksen eduskunnalle

Luonnoksessa on mukana myös esitys maskipakoksi. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä, Olli-Pekka Paajanen / STT

Kaikki hallituspuolueet tukevat liikkumisrajoituksia koskevan lakiesityksen antamista eduskunnalle.

Ehdotukseen ovat kriittisimmin suhtautuneet vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmät, jotka käsittelivät asiaa kokouksissaan keskiviikkoiltana.

Vihreiden osalta valmiuden tukea esitystä kertoi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari Twitterissä .

– Kyse on raskaista perusoikeuksien rajoituksista, jotka eivät ole eikä niiden pidäkään olla helppo ratkaisu. Tautitilanne on hyvin vakava. Asiantuntijat ovat pitäneet uusia rajoituksia välttämättöminä ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi, Kari kirjoitti.

Myös RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tviittasi hyväksynnästä tuoreeltaan. Henrikssonin mukaan RKP voi hyväksyä enintään kolmen viikon liikkumisrajoitukset. Ratkaisevaa hyväksynnälle oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) arvio vakavasta epidemiatilanteesta ja vetoomus hallitukselle.

– Rajoituksista on luovuttava välittömästi, jos niiden edellytykset eivät enää täyty, Henriksson kirjoitti.

Hallituksen tavoite olisi liikkumisrajoituksilla karsia muut kuin aivan välttämättömät kontaktit mahdollisimman vähiin erityisesti sisätiloissa, joissa koronavirus leviää herkemmin. Tähän on pyritty rajaamalla sitä, mille asioille kotoaan saisi poistua.

Vasemmistoliiton lopullinen kanta auki

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä puolestaan kertoi tiedotteella myös hyväksyvänsä esityksen antamisen eduskuntakäsittelyyn, mutta ottaa kantaa lain välttämättömyyden toteutumiseen vasta käsittelyn aikana. Ryhmän kansanedustajat haluavat kuulla eduskunnassa, erityisesti perustuslakivaliokunnassa, annettavia asiantuntija-arvioita asian määrittämiseksi.

Myös oikeasuhtaisuuden ja vaikuttavuuden täyttymisestä on ryhmän mielestä epäilyksiä. Lisäksi lain käyttöönotto vaatisi sen mukaan taloudellista tukea niin yrityksille kuin työntekijöille.

– Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä arvioi, että lain tosiasiallinen valvonta on varsin vaikeaa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta on äärimmäisen tärkeää, että lain valvonta on tasapuolista eikä kohdistu mihinkään erityisryhmiin, ryhmä lausuu kannanotossaan.

Valtioneuvoston kanslia julkaisi lakiluonnoksen liikkumisrajoituksista keskiviikkona illalla.

Tavoitteena saada kontaktit minimiin

Hallituksen tavoite olisi liikkumisrajoituksilla karsia muut kuin aivan välttämättömät kontaktit mahdollisimman vähiin erityisesti sisätiloissa, joissa koronavirus leviää herkemmin. Tähän on pyritty rajaamalla sitä, mille asioille kotoaan saisi poistua.

Tämänhetkisen koronatilanteen pohjalta rajoituksia kaavaillaan Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Kauniaisiin ja Turkuun. Tilanne voi muuttua epidemiatilanteen eläessä.

Luonnoksen mukaan kiinteistön suljetun tai rajatun pihapiirin ulkopuolella saisi liikkua virkistäytymis- ja ulkoilutarkoituksessa vain samaan talouteen kuuluvien tai enintään kahden muun henkilön kanssa. Myös esimerkiksi koiran ulkoiluttaminen olisi sallittua, jos sen voi tehdä niin, että pitää muihin ihmisiin riittävän etäisyyden.

Luonnoksessa on mukana myös esitys maskipakoksi. Sen mukaan vuonna 2007 tai sitä ennen syntyneen on käytettävä maskia sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa on oman talouden ulkopuolisia henkilöitä. Pakko ei koske niitä, joilta terveydelliset syyt sen estävät.

Liikkumisrajoitusten ja maskipakon rikkomisesta määrättäisiin sakkorangaistus. Liikkumisrajoituksen rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon ja kasvomaskin käyttämättä jättämisestä määrätä 40 euron rikesakko.

Rajoitusten voimassaoloalueista määrättäisiin kolmeksi viikoksi kerrallaan valtioneuvoston asetuksella. Tämänhetkisen koronatilanteen pohjalta rajoituksia on kaavailtu ainakin pääkaupunkiseudun pahimmille epidemia-alueille ja Turkuun. Nyt julkaistussa asetusluonnoksessa tarkkaa aluerajausta ei vielä ole määritelty.

Töiden hoitaminen sallittua

Liikkumisrajoitukseen kuuluu normaalin ulkoilun ohella pitkä lista poikkeuksia. Esimerkiksi elintarvikkeiden, lääkkeiden, polttoaineen ja muiden elämän kannalta välttämättömien tarvikkeiden hankkiminen olisi sallittua. Samoin pankissa ja postissa saisi asioida.

Myös lääkärissä ja sosiaalipalveluissa saa asioida. Niin ikään läheisen henkilön hoivan vuoksi tai vammaisen henkilön auttamiseksi liikkuminen on sallittua, samoin oman lapsen tapaamiseksi tai vakiintuneen parisuhteen perusteella.

Liikkuminen työtehtävien hoitamiseksi tai yritystoiminnan harjoittamiseksi olisi niin ikään sallittua. Myös varhaiskasvatukseen ja koulutukseen osallistuminen on sallittua, mukaan lukien ylioppilaskirjoituksiin. Samoin varusmiespalveluksen tai muun lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi saa liikkua.

Lisäksi omassa omistuksessa tai pysyvässä hallinnassa olevalle mökille saa siirtyä, samoin muuttaa toiseen asuntoon. Liikkuminen yksilölliseen sielunhoidollisen tapaamisen vuoksi uskonnollisen yhteisön edustajan kanssa olisi sallittua.

Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneet lapset saisivat edelleen ulkoilla ja leikkiä ulkona muiden lasten kanssa.

Kommentoi