Volvo joutuu keskeyttämään kuorma-autotuotannon puuttuvien osien vuoksi

Yritys ei osaa arvioida, kuinka paljon ennakoitua vähemmän kuorma-autoja se tuottaa toisen vuosineljänneksen aikana. Timo Jaakonaho / LEHTIKUVA

STT–TT

Kuorma-autovalmistaja Volvo joutuu keskeyttämään tuotannon puuttuvien komponenttien vuoksi.

Yhtiöllä on pulaa puolijohdannaisista, kuten diodeista ja transistoreista. Sen vuoksi autotuotanto keskeytetään 2–4 viikoksi toisen vuosineljänneksen aluksi.

– Tällaista vaikutusta emme ole aiemmin kokeneet, vaan meillä on ollut yksittäisiä pysähdyksiä, yhtiön mediasuhteista vastaava Claes Eliasson sanoi uutistoimisto TT:lle.

Tuotantotauon odotetaan vaikuttavan yhtiön tuloihin ja kassavirtaan sekä konsernin muihin aloihin. Yritys ei osaa arvioida, kuinka paljon ennakoitua vähemmän kuorma-autoja se tuottaa toisen vuosineljänneksen aikana, mutta se pyrkii kuromaan tauon aiheuttaman tappion umpeen loppuvuoden aikana.

Puolijohdannaisten pula johtuu suurelta osin koronapandemiasta, mutta tärkeällä tuotantoalueella Yhdysvaltain Texasissa koettu talvimyrsky pahensi tilannetta entisestään.

Pandemian alkuvaiheessa autoteollisuus pelkäsi toteutunutta kriisiä vakavampaa iskua taloudelle ja perui puolijohdannaistilauksiaan. Samaan aikaan kuluttajaelektroniikan kysyntä kasvoi, mikä on myöhemmin johtanut kilpailuun samoista osista kahden alan välillä.

Kommentoi