Ranska aikoo siirtää noin 100 koronapotilasta pois Pariisin alueen sairaaloista

Ranskassa on tällä hetkellä arviolta 4 100 ihmistä tehohoidossa. Heistä noin 1 100 on Pariisin alueella. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Ranskan hallitus aikoo siirtää arviolta 100 koronavirustartunnan saanutta potilasta Pariisin alueen tehohoitoyksiköistä. Asiasta kertoi sunnuntaina hallituksen tiedottaja Gabriel Attal lentokentällä, jonka kautta kaksi koronapotilasta kuljetettiin Bordeaux'n kaupunkiin.

Lisää koronapotilaita siirretään myöhemmin alueille, joilla sairaanhoito ei ole yhtä kuormittunut.

Attalilta kysyttiin lentokentällä, onko mahdollista, että Pariisi voi välttyä uudelta koronasululta. Tiedottajan mukaan hallitus tekee kaikkensa, jotta uusia tiukempia rajoituksia ei tarvittaisi.

– Teemme kuitenkin aina tarvittavat päätökset, hän lisäsi.

Ranskassa on tällä hetkellä arviolta 4 100 ihmistä tehohoidossa. Heistä noin 1 100 on Pariisin alueella.

Koronatartuntojen määrä on jatkanut kasvuaan Ranskassa viime viikkoina, vaikka maassa on voimassa useita koronarajoituksia. Lauantaina maassa raportoitiin lähes 30 000 uutta tartuntaa edellisen vuorokauden ajalta ja 174 uutta virukseen liittyvää kuolemaa. Kaikkiaan kuolemantapauksia on Ranskassa kirjattu yli 90 300.

Australia halajaa matkustuskoronakuplaa Singaporen kanssa

Australia haluaa perustaa matkustuskoronakuplan Singaporen kanssa. Asiasta sunnuntaina kertoneen Australian varapääministerin Michael McCormackin mukaan koronakupla voisi olla mahdollinen kesäkuun alusta lähtien.

Sydney Morning Heraldin mukaan koronakupla Singaporen kanssa mahdollistaisi sen, että rokotetut australialaiset ja singaporelaiset voisivat matkustaa maiden välillä ilman karanteenia.

– Kun rokotustilanne kehittyy, ei pelkästään Australiassa vaan muissakin maissa, niin avaamme lisää kuplia, varapääministeri sanoi Australian yleisradioyhtiölle.

Australia ja Singapore neuvottelevat jo kuplan perustamisesta. Sydney Morning Heraldin mukaan Australia on myös toivonut, että muista maista tulevat ihmiset, esimerkiksi kansainväliset opiskelijat ja liikematkustajat, voisivat olla karanteenissa kaksi viikkoa Singaporessa ennen kuin tulisivat Australiaan. Singaporen mukaan se ei käy keskusteluja tällaisesta järjestelystä.

Jordaniassa pidätetty sairaalan henkilökuntaa, kertovat lähteet - useita koronapotilaita kuoli hapen loputtua

Jordaniassa on pidätetty sairaalan johtaja ja neljä muuta sairaalan edustajaa koronapotilaiden kuoleman vuoksi, kertoivat oikeuslähteet uutistoimisto AFP:lle sunnuntaina. Sairaalassa käytettävä lisähappi loppui lauantaina noin tunniksi lähellä pääkaupunki Ammania sijaitsevassa sairaalassa. Hapen loppumisen uskotaan johtaneen seitsemän sairaalassa hoidossa olleen koronapotilaan kuolemaan.

Tapaus on herättänyt paljon kuohuntaa Jordaniassa ja johtanut maan terveysministerin Nazir Obeidatin eroon. Sairaalassa lauantaina vieraillut Jordanian kuningas Abdullah II myös käski sairaalan johtajaa eroamaan. Sadat ihmiset osoittivat mieltään sairaalan edustalla vierailun aikana.

– Miten tällaista voi tapahtua. Tätä ei voi hyväksyä, kuningas sanoi verkossa julkaistulla videolla.

Tartuntaluvut Jordaniassa ovat olleet kasvussa viime viikkoina, mikä on johtanut uusiin rajoitustoimiin. Koronarokotukset tammikuussa aloittaneessa maassa on todettu yli 460 000 koronatartuntaa ja yli 2 500 virukseen liittyvää kuolemaa.

Kommentoi