HS: Entinen valtakunnansyyttäjä poistaisi ministereiden syytesuojan

Perustuslakivaliokunta katsoi ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimineen lainvastaisesti, mutta syytekynnys ei kuitenkaan ylittynyt. Jussi Nukari / Lehtikuva

Erno Laisi

Entinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki haluaa poistaa ministereiden korotetun syytekynnyksen sekä siirtää ministereiden syyteharkinnan pois eduskunnasta, uutisoi Helsingin Sanomat.

Korotettu syytekynnys tarkoittaa sitä, että ministeri voidaan asettaa syytteeseen vain, jos virkavelvollisuuden rikkominen johtuu tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta ja on sen lisäksi luonteeltaan olennainen.

Nykylainsäädännön puitteissa tavallinen virkamies voi siis saada tuomion teosta, josta ministeri ei joudu edes syytteeseen.

Kuusimäki esitti joulukuussa Helsingin Sanomissa ministereiden syyteharkinnan siirtämistä pois eduskunnalta. Kuusimäen mielestä syyteharkinnan voisi tehdä oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies tai valtakunnansyyttäjä.

Ministereiden syyteharkinnan tekee nykyisen lainsäädännön perusteella eduskunnan perustuslakivaliokunta. Edellisen kerran ministerin syytekynnystä punnittiin ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkarikosepäilyn yhteydessä.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta arvioi mietinnössään, että Haavisto toimi lainvastaisesti siirtäessään ulkoministeriön virkamiehen toisiin tehtäviin. Syytettä ei kuitenkaan nostettu.

Kommentoi