Itä-Uudenmaan poliisi aloitti esitutkinnan suojelukoiravideoiden sisällöstä, eläinsuojelurikosta epäillään

Kuvakaappaus Oikeutta eläimille -yhdistyksen julkistamalta videolta, jolla näkyy käytettävän väkivaltaisia menetelmiä suojelukoirien koulutuksessa Suomessa. HANDOUT / LEHTIKUVA

Maria Rosvall, Olli-Pekka Paajanen, Maria Muilu / STT

Itä-Uudenmaan ja Lounais-Suomen poliisilaitokset kertoivat perjantaina aloittaneensa esitutkinnat suojelukoirien kouluttamismenetelmistä.

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi aiemmin tällä viikolla salavideoita, jotka paljastivat, että suojelukoiria koulutetaan Suomessa väkivaltaisin menetelmin, kuten potkimalla, päähän lyömällä ja kuristamalla. Järjestön mukaan väkivaltaa on käytetty koulutuksissa, joita on järjestetty Saksanpaimenkoiraliiton ja sen Varsinais-Suomen sekä Kotkan alajaostojen taholta.

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee, että osa video- ja kuvamateriaalista on kuvattu sen alueella. Asiaa tutkitaan eläinsuojelurikoksena.

Rikosylikomisario Petri Erosen mukaan tutkinta on vielä aivan alkutekijöissään eikä mahdollisia epäiltyjä voi vielä yksilöidä.

– Nyt selvitetään kokonaisuutta ja käydään läpi sitä materiaalia, mitä meille on luovutettu ja mitä julkisuudessakin on esitetty. Sen pohjalta tehdään erilaisia tutkintaan liittyviä selvityksiä, Eronen kertoi.

Hän arvioi, että poliisi voi tiedottaa asiasta lisää ensi viikon loppupuolella.

Poliisi kehottaa malttiin netissä

Lounais-Suomen poliisi kehotti ihmisiä malttiin asiaan liittyvissä nettikeskusteluissa. Poliisin mukaan asiaan kuulumattomia koiraharrastajia on netissä syytetty tapahtuneesta.

– Poliisi kehottaa maltillisuuteen asiaan liittyvissä keskusteluissa ja muistuttaa, että asiaan täysin liittymättömien yhdistysten, harrastekerhojen ja ihmisten uhkailu sekä tietojen jakaminen voi tulla käsiteltäväksi rikoksena.

Torstaina Saksanpaimenkoiraliitto ilmoitti keskeyttävänsä suojelukoirakoulutuksen ja kehottavansa myös alajaostojaan pidättäytymään toistaiseksi koulutustoiminnasta. Lisäksi Varsinais-Suomen ja Kotkan alajaostot on asetettu väliaikaiseen toimintakieltoon.

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen pitää järkyttävänä, että koiria koulutetaan vielä 2020-luvulla potkimalla, lyömällä tai kuristamalla. Tällaiselle toiminnalle tulee Lehkosen mukaan olla nollatoleranssi.

Kennelliitto aikoo ryhtyä omiin toimiinsa viipymättä.

– Kokoamme kaikki keskeiset vastuutahot päättämään yhdessä jatkotoimista Saksanpaimenkoiraliiton ja Palveluskoiraliiton jo ilmoittamien toimenpiteiden lisäksi. Kehitämme keinoja, joilla varmistetaan laajemmin, että koirien huonoon kohteluun erilaisissa harrastus- ja koulutustilanteissa päästään puuttumaan nopeasti ja tehokkaasti, Lehkonen sanoo tiedotteessa.

Puolustusvoimat kielsi ohjeella piikki- ja sähköpantojen käytön koirakoulutuksessa

Piikki- ja sähköpantojen käyttö sotakoirien koulutuksessa on kielletty Puolustusvoimissa ohjeella vuodesta 2007 lähtien. STT on tutustunut Ilmoitus-nimiseen asiakirjaan, jossa kielletään kaikki pistovaikutukseen perustuvat ja sähköimpulsseja antavat pannat ja pyydetään välittämään tästä tieto jokaiselle koiranohjaajalle Puolustusvoimissa.

Oikeutta eläimille -järjestö kertoi torstaina Twitterissä saaneensa yhteydenottoja, joiden mukaan Puolustusvoimat käyttäisi koirakoulutuksessa väkivaltaisia menetelmiä ja välineitä. Järjestöllä ei ole ainakaan toistaiseksi ole ollut esittää todisteita väitteelleen.

Puolustusvoimat selvittää parhaillaan, mistä väitteessä on kyse ja onko jonkinlaista väkivaltaa koirien kohtelussa ollut. STT:n näkemän ohjeistuksen perusteella ainakaan harrastajatoiminnassa esiin tulleita piikki- ja sähköpantoja ei Puolustusvoimilla enää ole käytössä.

Sallittuja kaulapantoja asiakirjan mukaan ovat tavallinen kaulapanta ja sileäpintainen tai sileäpintaisista silmukoista koostuva puolikuristava tai kuristava panta. Lisäksi ohjeen mukaan on sallittua käyttää puolikuristavaa metallista pantaa, jonka sisäpuoli on varustettu enintään 8 millimetrisillä tylpillä ja sileäpintaisella tapeilla.

Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen kuitenkin sanoo STT:lle, että tappipannoistakin olisi sittemmin luovuttu.

Puolustusvoimien sotakoiraosaston johtaja, yliluutnantti Petteri Halme sanoo, ettei ole itse havainnut työurallaan koirien kaltoinkohtelua Puolustusvoimien koulutuksessa.

– Jos sellaisia yksittäistapauksia havaitaan, ne selvitetään ja tutkitaan. Jos lakia ja annettuja ohjeita ei ole noudatettu, virkamies on virkavastuulla ja vastaa tekemisistään. Jos todetaan, että hän ei ole enää soveltuva koiran ohjaajaksi, otamme koiran pois ja ohjaajaura loppuu siihen.

Puolustusvoimissa koulutetaan sotakoiria

Puolustusvoimilla on käytössään noin 130 sotakoiraa, jotka voivat olla huume- tai räjähdekoiria tai partiokoiria. Partiokoirien tehtäviin kuuluu suojelu, josta Puolustusvoimissa puhutaan voimankäyttönä. Muita partiokoirien tehtäviä ovat jäljestäminen ja henkilön etsintä.

Suojelukoulutuksessa maalimies tekee yksinkertaisia liikkeitä, ja koira saa purra maalimiestä. Koulutus aloitetaan jo nuorella koiralla patukkaleikeistä, ja koira opetetaan esimerkiksi puremaan purutyynyä.

– Meillä koulutuksen tulee tähdätä siihen, että koirasta tulee rohkea ja toimintakykyinen. Jos koulutus perustuu rankaisuun tai voimakkaaseen stressiin harjoitustilanteessa, koira ei opi, Halme sanoo.

Halmeen mukaan sotakoiria koulutetaan palkitsemalla esimerkiksi makupaloilla tai leikillä.

– Opetetaanpa koira puremaan maalimiestä tai istumaan, periaate on ihan sama. Makupalan sijaan suojelussa on maalimies, jonka kanssa koira haluaa kamppailla.

Koirilla on Halmeen mukaan suojelukoulutuksessa yllään leveä nahkainen kaulapanta ja tukevat valjaat. Koulutuksen kursseilla käydään läpi eläinsuojelulaki ja se, mikä on hyväksyttävää käsittelyä koirien kouluttamisessa.

– Kaikki tarpeeton kipu ja kärsimys on luonnollisesti kielletty, Halme sanoo.

Koirilla eri työtehtäviä

Sotakoiria hyödynnetään niiden tarkan hajuaistin takia erityisesti ihmisten tai räjähdysaineiden etsinnässä. Voimankäyttöä vaativia tehtäviä ovat esimerkiksi kohteen suojaaminen tai henkilön kiinniotto.

Räjähde- ja huumausainekoirina käytetään erityisesti labradorinnoutajia, partiokoirina taas saksanpaimenkoiria ja belgianpaimenkoiria. Puolustusvoimat hankkii käyttöönsä tulevat koirat pääasiassa pentuina.

Kommentoi