Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Oikeuskansleri estäisi kansanedustajien kaksoisroolin, kun ministerien toimia selvitetään

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoo, että kansanedustajien ei pitäisi voida toimia kahdessa eri roolissa silloin, kun eduskunta käsittelee ministerin toimien lainmukaisuutta. Pöysti sanoo Ylellä, että oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä toimitaan vain yhdessä roolissa.

Asia nousi esille, kun kaksi perustuslakivaliokunnan kokoomuslaista jäsentä, Wille Rydman ja Heikki Vestman olivat sekä ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) vastaan tehdyn muistutuksen allekirjoittajia että sen käsittelijöitä valiokunnassa.

Kokoomuskaksikon toiminnassa ei ollut mitään lainvastaista, eivätkä he olleet esteellisiä. Oikeuskanslerin mukaan mahdollisuus tällaiseen kaksoisrooliin pitäisi kuitenkin estää laissa.

– Olisi suotavaa, että lainsäädännöllisesti selkeytetään se, että osallistutaan joko muistutuksen tekijänä tai valiokunnan jäsenenä.

Haaviston tapauksessa perustuslakivaliokunta ei ollut tuomarin roolissa, vaan pohjusti eduskunnan ratkaisua, pitäisikö tapauksessa nostaa syyte.

Pöystin peräämä muutos vaatisi todennäköisesti perustuslain muutosta, koska perustuslaki säätää kansanedustajan esteellisyydestä. Nykyinen perustuslaki määrittelee edustajan esteellisyydeksi vain asiat, jotka koskevat edustajaa henkilökohtaisesti tai hänen virkatoimensa tarkastamista valiokunnassa. Oikeuskansleri arvioi, ettei oikeusministeriö välttämättä ehdi valmistella asiaa enää tällä vaalikaudella.

Myös eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) arvosteli nykyistä käytäntöä heti perustuslakivaliokunnan Haavisto-mietinnön jälkeen.