Oppositiopoliitikko Navalnyi saanee tänään päätöksen kunnianloukkausjutussa

Navalnyi tuomittiin vuonna 2014 kavalluksesta kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on todennut Navalnyin kavallustuomion mielivaltaiseksi ja kohtuuttomaksi. AFP / LEHTIKUVA

STT

Venäläisen oppositiopoliitikon ja presidentti Putinin vastustajan Aleksei Navalnyin kunnianloukkausjutun päätöstä odotetaan tänään iltapäivällä.

Syyttäjä on esittänyt Navalnyille noin 10 000 euron sakkorangaistusta kunnianloukkauksesta. Syyte liittyi Navalnyin julkaisemaan videoon, jossa hän kutsui Venäjän hallinnon kannattajia muun muassa pettureiksi.

Navalnyia syytetään 95-vuotiaan toisen maailmansodan veteraanin kunnian loukkaamisesta. Veteraani esiintyi videolla puolustamassa presidentti Vladimir Putinin valtakautta pidentävää perustuslain muutosta.

Navalnyi on pitänyt kunnianloukkaussyytettä poliittisena.

Toinenkin käsittely

Tänään on määrä käsitellä myös Navalnyin vankeustuomion valitusta. Navalnyi tuomittiin vuonna 2014 kavalluksesta kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on todennut Navalnyin kavallustuomion mielivaltaiseksi ja kohtuuttomaksi. Alun perin tuomio oli ehdollinen, mutta tämän kuun alussa tuomioistuin passitti Navalnyin vankilaan tämän palattua Berliinistä, jossa hän oli toipumassa myrkytysyrityksestä. Navalnyin mukaan myrkytyksen takana oli Venäjän turvallisuuspalvelu FSB. Venäjän viranomaiset ovat kiistäneet syytökset.

Navalnyin pidätystä seuranneissa mielenosoituksissa on otettu kiinni tuhansia ihmisiä.

EIT on vaatinut Navalnyin välitöntä vapauttamista ja katsoo, että tämän henki saattaa olla uhattuna vankilassa. Venäjän ulkoministeriö puolestaan on syyttänyt EIT:tä Venäjän painostamisesta ja sekaantumisesta maan sisäisiin asioihin.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tapasi Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kuun puolivälissä ja toi vierailunsa yhteydessä esille, että Suomi ja EU tuomitsevat Navalnyin vangitsemisen ja ovat huolestuneita mielenosoittajien kohtelusta.

Kommentoi