Suomessa 444 uutta koronatartuntaa – lappeenrantalaisessa kylpylässä opiskelijoiden joukkoaltistus

Yhteensä koronavirustartuntoja on keväästä lähtien raportoitu 52 653. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Henrietta Nyberg / STT

Suomessa on raportoitu 444 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 5 759 tartuntaa, mikä on 780 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Suomessa ilmaantuvuusluku eli koronatartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon ajalta on noin 94 tartuntatapausta.

Koronatilanne vaihtelee suuresti alueittain. Ylivoimaisesti korkein ilmaantuvuusluku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) noin 194 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden. Matalin ilmaantuvuusluku on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hieman noin 15 tapausta.

Husin ilmaantuvuusluku on lähes kaksinkertainen koko maan keskiarvoon verrattuna.

Yhteensä koronavirustartuntoja on pandemian alusta lähtien raportoitu 52 653.

Lappeenrannassa opiskelijoiden joukkoaltistuminen

Lappeenrannassa Holiday Club Saimaalla on tapahtunut koronaviruksen joukkoaltistus, kertoi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote). Joukkoaltistus tapahtui keskiviikkona 10. helmikuuta iltapäivän ja illan välisenä aikana.

LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston opiskelijoita oli viettämässä kylpylässä aikaa. Joukkoaltistumisen seurauksena on raportoitu yli kymmenen koronavirustartuntaa, minkä lisäksi kymmeniä opiskelijoita on altistunut, testattu ja karanteenissa.

Eksoten mukaan on todennäköistä, että tartuntojen määrä kasvaa, kun testitulokset valmistuvat.

Eksotessa koronaviruksen ilmaantuvuusluku on noin 27 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Brittimuuntoviruksesta on tulossa valtavirus pääkaupunkiseudulla

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin analyysin mukaan jo lähes puolet alueen uusista koronavirustartunnoista on muuntoviruksia, lähinnä brittivarianttia. Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi tiedotustilaisuudessa, että on odotettavissa, että muuntoviruksesta tulee valtavirus, kuten esimerkiksi Irlannissa ja Britanniassa on käynyt.

Mäkijärven mukaan tällä hetkellä Uudenmaan muuntoviruksista 96 prosenttia on brittivarianttia. Lisäksi on tavattu muutama Etelä-Afrikka-variantti.

Tällä hetkellä brittivariantin tartuttavuus arvioidaan noin puolitoistakertaiseksi. Britanniassa tehtyjen tutkimusten mukaan muuntovirus myös aiheuttaa vakavia sairastumisia 30–40 prosenttia enemmän, mikä heijastuu myös sairaalakuolleisuuteen.

Kommentoi