Suomessa kolme uutta koronakuolemaa ja 444 uutta tartuntaa – tartuntoja yhä runsaasti koko maassa

Koronavirusrokotteen on saanut yli 159 000 ihmistä, kertoo THL. Luku on kasvanut eilisestä noin 10 000 rokotetulla. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Merja Könönen, Henrietta Nyberg / STT

Suomessa on raportoitu kolme uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä kuolemantapauksia on raportoitu nyt 688.

Sairaalahoidossa viruksen aiheuttaman taudin vuoksi on 128 ihmistä, joista tehohoidossa on 23.

Aikaisemmin tänään kerrottiin 444 uudesta koronavirustartunnasta. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 4 928 tartuntaa, mikä on 1 135 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku Suomessa on noin 90 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) on korkein ilmaantuvuusluku, noin 155 tapausta, ja matalin on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Siellä ilmaantuvuusluku on hieman alle 22 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Koronavirusrokotteen on saanut yli 159 000 ihmistä, kertoo THL. Luku on kasvanut eilisestä noin 10 000 rokotetulla.

Yli 70-vuotiaista ainakin ensimmäisen rokoteannoksen on saanut yli 59 000.

Suomessa käytettävät koronarokotteet vaativat kaksi rokoteannosta. Toisen annoksen saaneita on nyt reilut 34 000.

Määrällisesti eniten rokotteita on annettu Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä.

Yhteensä Suomessa on pandemian alusta lähtien raportoitu noin 46 500 koronavirustartuntaa.

Tartuntoja runsaasti koko maassa

THL:n mukaan koronavirustartuntoja on edelleen runsaasti koko maassa. Viikkotason vertailussa uusien tapausten ilmaantuvuus oli viime viikolla selvästi suurempi kuin edeltävällä viikolla.

– Vaikka epidemian hillinnässä on monella paikkakunnalla onnistuttu hyvin, tilanteen äkillinen heikentyminen koko maassa on edelleen mahdollista, sanotaan THL:n tilannearviossa .

Uusien tapausten ilmaantuvuus oli viime viikolla 47 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edellisviikolla lukema oli 42. Tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin noin 2 600 uutta tapausta, mikä on noin 260 enemmän kuin viikkoa aiemmin. Uusia tartuntoja havaitaan nyt erityisesti nuorilla aikuisilla.

Ulkomailta saatujen tartuntojen osuus pieneni neljään prosenttiin.

Koronavirustesteissä positiivisten näytteiden osuus oli viime viikolla noin 2,5 prosenttia. Testeihin hakeuduttiin tammikuun lopussa selvästi useammin kuin vuodenvaihteessa.

Jäljityksen onnistuminen keskeistä

Uusia virusmuunnoksia on havaittu torstaihin mennessä 211 näytteessä.

– Kaikkien tartuntojen jäljittäminen ja tartuntaketjujen katkaiseminen on entistäkin tärkeämpää, jotta myöskään helpommin tarttuvat virusmuunnokset eivät pääse leviämään, THL sanoo.

Uusista tartunnoista jäi lähde selvittämättä noin joka kolmannessa tapauksessa. Noin neljännes tartunnoista todettiin ihmisillä, jotka olivat jo karanteenissa. Joukkoaltistuksia on ollut paljon.

– Huomiota ovat herättäneet erityisesti nuorten aikuisten kokoontumista alkunsa saaneet tartuntaketjut, THL sanoo.

Sairaalahoidon tarve on pysynyt vuodenvaihteen jälkeen melko vakaana, vaikka uusimpien ennusteiden mukaan tarve saattaa jatkossa kasvaa. THL arvioi ihmisten noudattaneen suosituksia ja rajoituksia hyvin.

Kommentoi