Poliisi: Oppilas löi toista saksilla kasvojen alueelle espoolaiskoulussa, myös väliin tullut henkilökunnan jäsen sai lieviä vammoja

Epäilty tekijä on poliisin hallussa. Kuvituskuvaa. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Maiju Ylipiessa, Pertti Mattila, Sanna Raita-aho, Ville Väänänen / STT–

Espoossa Koulumäen koululla tapahtui tiistaiaamuna kello 10.15 kesken askartelutunnin väkivallanteko, jossa kaksi ihmistä loukkaantui lievästi, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.

Poliisin mukaan oppilas suuttui toiselle oppilaalle askartelutunnilla ja löi tätä saksilla kasvojen alueelle. Myös väliin tullut koulun koulunkäyntiavustaja sai tilanteessa vammoja. Loukkaantuneiden vammat ovat lieviä, mutta ne tarkastettiin sairaalassa varmuuden vuoksi. Muille koulun oppilaille tai henkilökuntaan kuuluville ei aiheutunut tilanteessa vaaraa.

Poliisi otti pian välikohtauksen jälkeen 15-vuotiaan epäillyn kiinni koulusta ja on kuullut tätä iltapäivän aikana. Epäilty on myöntänyt teon.

Oppilasta epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Poliisin mukaan tekovälineenä olivat askartelutunnilla käytössä olleet pienet askartelusakset.

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa kuulusteluilla ja lausuntojen hankkimisella eikä tiedota asiasta enempää tässä vaiheessa.

STT tavoitti aiemmin koulun rehtorin, joka ei halunnut kommentoida asiaa tai sitä, onko oppilaille annettu kriisiapua tapahtuman jälkeen.

Erityiskoulu, opetus pienryhmissä

Koulumäen koulu sijaitsee Espoon Opettajantiellä, lähellä Espoonlahden lukiota.

Koulumäen opinahjo on erityiskoulu, jossa koululaisilla on mahdollisuus opiskella enintään kymmenen oppilaan perusopetusryhmissä.

Koulu ilmoittaa antavansa yksilöllistettyä opetusta, jossa opetukseen vaikuttavat oppilaan lähtötaso ja oppimisen erilaiset tarpeet.

Koulumäen koulu ilmoittaa netissä oppilasmääräkseen runsaat 70. Koulussa opetetaan luokka-asteilla 2–9.

Kommentoi