Trumpin kannatus vajoaa edelleen, mielipidemittauksen luku on huonoin koko aikana

Lähes kaikki demokraatit haluavat Trumpin heti viralta, mutta vain joka kymmenes republikaani kannattaa viraltapanoa. AFP / LEHTIKUVA

Hannu Aaltonen, Mika-Matti Taskinen / STT

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannatus vajoaa edelleen hänen presidenttikautensa viimeisinä päivinä. Uutiskanava CNN :n teettämän mielipidemittauksen mukaan vain 34 prosenttia amerikkalaisista kannattaa enää Trumpia. Luku on huonoin CNN:n Trumpille mittauttama.

Vastaajista pitkälti yli puolet, 54 prosenttia, oli sitä mieltä, että Trump olisi saatava viralta ennen keskiviikkoa, jolloin hänen kautensa päättyy. Vastakkainasettelun aika ei tässä ollut todellakaan ohi, sillä lähes kaikki demokraatit, 94 prosenttia, olivat tätä mieltä. Republikaaneista vain kymmenen prosenttia oli viraltapanon kannalla.

Yli kolmannes (34 %) kyselyyn vastanneista piti myös loppiaisen hyökkäystä vakavana kriisinä Yhdysvaltain demokratialle.

Biden allekirjoittaa useita asetuksia heti virkaanastujaispäivänään

Keskiviikkona kautensa aloittava presidentti Joe Biden aikoo allekirjoittaa useita asetuksia jo virkaanastujaispäivänään. Asiasta kertoi hänen tuleva kansliapäällikkönsä Ron Klain.

Biden allekirjoittaa kymmenkunta asetusta virkavalansa jälkeen. Asetuksilla pyritään vaikuttamaan koronaviruspandemiaan, Yhdysvaltain heikkoon talouteen, ilmastonmuutokseen ja rodulliseen epäoikeudenmukaisuuteen.

Klainin mukaan Biden ryhtyy toimiin näiden neljän kriisin ratkaisemiseksi kautensa ensimmäisen kymmenen päivän aikana.

Aiemmin kerrotun mukaisesti Biden allekirjoittaa virkaanastujaispäivänään muun muassa asetuksen, jolla Yhdysvallat liittyy takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Tuleva presidentti kumoaa myös väistyvän presidentin Donald Trumpin määräämän maahantulokiellon tietyistä muslimimaista.

Kommentoi