Kongressi sai päätökseen mellakoitsijoiden keskeyttämän maratonistuntonsa ja vahvisti Bidenin vaalivoiton – Trump lupaa vallan vaihtuvan rauhanomaisesti

Kongressi vahvisti Joe Bidenin voiton Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. AFP / LEHTIKUVA

Työryhmä / STT

Yhdysvaltain kongressi on vahvistanut virallisesti Joe Bidenin voiton Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Kongressi laski vaalien valitsijaäänet paikallista aikaa torstaiaamuyölle venyneessä maratonistunnossa, joka keskeytyi keskiviikkona usean tunnin ajaksi presidentti Donald Trumpin kannattajien tunkeuduttua kongressitaloon.

Kymmenet republikaanien kongressiedustajat ja muutamat republikaanisenaattorit esittivät vastalauseita Arizonan ja Pennsylvanian valitsijaäänistä. Kongressi kuitenkin äänesti odotetusti nämä vastalauseet kumoon selvin lukemin.

Senaatti äänesti muun muassa CNN:n mukaan vastalauseen Arizonasta kumoon äänin 93–6 ja edustajainhuone äänin 303–121. Vastalause Pennsylvaniasta kaatui senaatissa äänin 92–7 ja edustajainhuoneessa äänin 282–138.

Republikaanien vastalauseet Georgian, Michiganin, Nevadan ja Wisconsinin valitsijaäänistä eivät edenneet äänestyksiin, koska yksikään senaattori ei tukenut niitä.

Alun perin toistakymmentä republikaanisenaattoria oli kertonut aikovansa vastustaa tiettyjen osavaltioiden valitsijaääniä. Muutamat senaattorit muuttivat kuitenkin mieltään keskiviikon dramaattisten tapahtumien jälkeen eivätkä äänestäneet vastalauseiden puolesta.

Trump myönsi vallan vaihtuvan

Kongressin vahvistettua Bidenin voiton presidentti Trump julkaisi lausunnon, jossa hän lupasi vallan vaihtuvan rauhanomaisesti 20. tammikuuta, kun hänen virkakautensa päättyy.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän on myöntänyt vallan vaihtuvan, vaikka häneltä on kysytty asiasta useaan otteeseen. Presidentti kuitenkin piti edelleen kiinni vaalivilppiväitteistään.

Trumpin oma Twitter-tili on vielä väliaikaisesti suljettuna, joten lausunnon julkaisi Twitterissä hänen avustajansa Dan Scavino.

– Vaikka olen täysin eri mieltä vaalituloksen kanssa, ja faktat ovat takanani, 20. tammikuuta tapahtuu joka tapauksessa rauhanomainen vallanvaihto, Trump sanoi.

– Olen aina sanonut, että me jatkamme taisteluamme varmistaaksemme, että vain lailliset äänet lasketaan. Vaikka tämä merkitsee historian upeimman ensimmäisen presidenttikauden loppua, se on vasta alkua taistelullemme Amerikan tekemiseksi jälleen suureksi!

Pence hoiti roolinsa perustuslain mukaisesti

Kongressin ääntenlaskenta ei muuttanut millään tavalla vaalien lopputulosta, joka on Bidenin 306–232-voitto valitsijaäänissä. Jo etukäteen tiedossa oli, että republikaanien vastalauseilla ei ole mahdollisuuksia mennä läpi, koska kummassakaan kongressin kamarissa ei ollut riittävästi kannatusta niille. Vastalauseet tiedettiinkin republikaanien poliittiseksi tempuksi.

Kongressin perustuslaillisena tehtävänä ei myöskään ole arvioida vaalien mahdollista vilpillisyyttä, vaan yksinkertaisesti vain todeta, että kongressiin saapuneet äänet ovat ne, jotka osavaltiot ovat lähettäneet, ja laskea ne.

Trump ja hänen uskolliset kannattajansa olivat kuitenkin elätelleet toiveita siitä, että kongressi voisi vielä vaikuttaa vaalitulokseen. Paineita oli kasattu erityisesti varapresidentti Mike Pencen niskaan, joka johti kongressin ääntenlaskentaa roolissaan senaatin puheenjohtajana.

Vaikka Pencen tehtävä ääntenlaskennassa oli vain seremoniallinen, Trump yritti painostaa häntä toimimaan vaalituloksen muuttamiseksi. Pence kuitenkin ilmoitti jo keskiviikkona hoitavansa tehtävänsä perustuslain mukaisesti, kuten hän tekikin. Hän on saanut sen vuoksi Trumpin vihat niskaansa.

Biden vannoo virkavalansa ja aloittaa presidenttinä 20. tammikuuta.

Kuvia, joita ei uskottu nähtävän

Kongressin istunto jatkui torstain vastaisena yönä Suomen aikaa sen jälkeen, kun edustajainhuoneen ja senaatin tilat oli siivottu ja varmistettu mellakoitsijoiden jäljiltä. Maailmalle levisi runsaasti kuvia tilanteesta, jota eri medioissa luonnehdittiin uskomattomaksi, järkyttäväksi, turvallisuusjärjestelmän täydelliseksi pettämiseksi, vaaralliseksi ja kaoottiseksi.

Aluksi mielenosoittajat olivat Trump-kyltteineen ja lippuineen rakennuksen edustalla ja portailla, mutta syystä tai toisesta he onnistuivat pääsemään rakennukseen sisälle. Osa rikkoi tunkeutuessaan ikkunoita.

Yksi mielenosoittaja pääsi kongressirakennuksen istuntosalin puhemiehen paikalle saakka kertomaan viestiään. Paikalla oli vielä hetkeä aikaisemmin ollut Pence johtamassa puhetta.

Kongressin johtoa evakuoitiin Fort McNairin sotilastukikohtaan, josta he pääsivät palaamaan kongressitalolle, kun rakennus oli jälleen tyhjennetty ja varmistettu turvalliseksi.

Neljä ihmistä on kuollut

Tunkeutumisen seurauksena on kuollut neljä ihmistä, kertoo muun muassa CNN . Yksi heistä oli nainen, jota ammuttiin rintaan kongressitaloon tunkeutumisen yhteydessä. Kolme muuta kuolonuhria kuolivat muista syistä, joita poliisi ei ole eritellyt tarkemmin. Aiemmin kerrottiin, että 24-vuotias mies on kriittisessä tilassa sairaalassa. Mies oli pudonnut lähes kymmenen metrin korkeudelta kiipeiltyään kongressirakennuksen seinillä.

Washingtonista löytyi keskiviikkona ainakin kaksi putkipommiksi epäiltyä räjähdettä. Liittovaltion poliisin edustajan mukaan kyse oli oikeista räjähteistä, jotka tehtiin vaarattomiksi.

Poliisi kertoi Hill -lehden pidättäneensä Washingtonin tapahtumiin liittyen yhteensä 52 ihmistä.

Presidentti Trumpin sometilit jäädytettiin

Sosiaalisen median palvelut Twitter ja Facebook sulkivat väliaikaisesti Yhdysvaltain väistyvän presidentti Trumpin käyttäjätilit kongressin mellakoinnin seurauksena. Myös Facebookin omistaman Instagramin tili suljettiin presidentiltä.

Facebook kertoi sulkeneensa tilit 24 tunnin ajaksi ja Twitter 12 tunniksi. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että Trump ei ole voinut viestiä kannattajilleen sosiaalisen median tileiltään.

– Kyseessä on hätätilanne, ja me olemme ottaneet hätätoimet käyttöön, kuten poistaneet presidentti Trumpin videon. Poistimme videon, koska mielestämme se enemmänkin vahvistaa kuin vähentää valloillaan olevia väkivaltaisuuksia, Facebookin varatoimitusjohtaja Guy Rosen sanoi.

Twitter antoi ukaasin, että jos Trumpin lietsovia tviittejä ei poisteta, tili pysyy suljettuna. Trump on sittemmin siistinyt Twitter-tiliään, ja yhtiön edustaja kertoi Politicolle , että presidentti pääsee 12 tunnin jäähyn jälkeen taas julkaisemaan kirjoituksiaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun somejätit ovat sulkeneet Trumpin tilejä. Tähän saakka esimerkiksi Twitter on saattanut piilottaa presidentin kirjoituksia, koska ne ovat olleet valheellisia.

Erinäiset kansalaisjärjestöt ovat vaatineet Trumpille pysyviä potkuja somekanavilta. Kritiikkiä on tullut myös siitä, että Trumpia vastaan ei ole toimittu tarpeeksi aikaisin. Muun muassa New York Times on nostanut uudelleen esiin Trumpin tviitin joulukuun 20. päivältä, jolloin hän kehotti seuraajiaan saapumaan mielenosoitukseen Washingtoniin tammikuun 6. päivä. "Tule sinne, tulee olemaan villiä", Trump kirjoitti tuolloin.

Liikemaailman johtajat tuomitsivat mellakoinnin

Suuryritysten johtajat ovat laajalti tuominneet Trumpin kannattajien mellakoinnin ja ottaneet kantaa demokratian puolesta. Wall Street Journal keräsi yhteen merkittävien liike-elämän johtajien kommentteja.

– Tämä päivä on surullinen ja häpeällinen luku kansakuntamme historiassa. Ne, jotka ovat vastuussa tästä kapinasta, on saatettava vastuuseen. Meidän on saatettava päätökseen siirtyminen presidentiksi valitun Bidenin hallintoon, Applen toimitusjohtaja Tim Cook kirjoitti Twitterissä.

Aiemmin Trumpin uskollisena tukijana tunnettu pääomasijoitusyhtiö Blackstonen toimitusjohtaja Stephen Schwarzman näki selvän yhteyden presidentin puheissa ja mellakoissa.

– Presidentin lausunnoista seurannut kapina on kauhistuttavaa ja se loukkaa demokraattisia arvoja, joita pidämme rakkaina ja amerikkalaisina, Schwarzman sanoi.

Teknologiayhtiö Salesforcen toimitusjohtaja Marc Benioff peräänkuulutti johtajilta yhtenäisyyttä ja rauhaa.

– Demokratiassamme ei ole tilaa väkivaltaisuuksille, Benioff kirjoitti Twitterissä.

Benioffin kanssa samoilla linjoilla oli myös Yhdysvaltain suurimman pankin JPMorgan Chasen toimitusjohtaja James Dimon.

Hänen mukaansa väkivalta ei edusta Yhdysvaltoja. Dimon peräänkuulutti maansa johtajilta vastuuta ja toimia sen eteen, että rauhanomainen vallanvaihdos saadaan toteutetuksi.

– Kuten demokratiassamme on tehty satojen vuosien ajan, Dimon sanoi lausunnossaan.

Työryhmä: Mimma Lehtovaara, Eeva Nikkilä-Kiipula, Ville Väänänen, Maiju Ylipiessa, Henrietta Nyberg, Jussi Lankinen, Anssi Rulamo, Minna Pulli, Markus Heikkilä.

Kommentoi