Koronavuosi 2020 jää taakse – Australian Sydneyssä kiellettiin kokoontuminen katsomaan perinteistä ilotulitusta

Ainakin 1,7 miljoonaa ihmishenkeä vaatineen koronapandemian takia juhlinta eri puolilla maailmaa on jäämässä selvästi tavallista hillitymmäksi. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Vuosi on vaihtunut jo Australiassa – toki koronan varjossa sielläkin. Australian suurimassa kaupungissa Sydneyssä järjestettiin perinteisesti nytkin näyttävä ilotulitus iltapäivällä Suomen aikaa, mutta paikalla oli vain muutamia katsojia.

Sydneyssä kiellettiin kokoontuminen katsomaan sataman ilotulituksia, kun kaupungissa ilmeni noin 150 uuden tartunnan rykelmä.

– Mielestäni jokainen odottaa vuotta 2021 uutena alkuna, sanoi Karen Roberts uutistoimisto AFP:lle. Roberts oli niitä harvoja, jotka olivat päässeet tarkastuspisteiden läpi lähelle satama-aluetta.

Uuden-Seelannin Aucklandissa sen sijaan ilotulitusta oli saapunut seuraamaan suuret ihmisjoukot.

Siirtyminen vuoteen 2021 alkoi puolilta päivin Suomen aikaa Tyynenmeren saarilla, kun Samoa ja Kiribati ottivat ensimmäisinä uuden vuoden vastaan.

Ainakin 1,7 miljoonaa ihmishenkeä vaatineen koronapandemian takia juhlinta eri puolilla maailmaa on jäämässä selvästi tavallista hillitymmäksi.

Saarivaltiot Samoa ja Kiribati ovat selviytyneet taudista melko pienin vaurioin, mutta koronan vaikutukset tuntuvat silti. Samoassa hotelli Taumeasina Island Resort ei tarjoillut harvalukuisille vierailleen kuplivaa uuden vuoden kunniaksi.

– Alkoholia ei saa tarjoilla kello yhdentoista jälkeen, totesi hotellin johtaja Tuiataga Nathan Bucknall.

Vuosi 2020 jää lopullisesti taakse 26 tuntia myöhemmin, kun uusi vuosi saavuttaa asumattomat Howland ja Baker -saaret.

Perinteiset ilotulitukset on ympäri maailman joko peruttu kokonaan tai siirretty katsottaviksi netistä tai televisiosta.

Roomassa netissä katsottavat juhlat järjestetään 2 000 vuotta vanhassa Circus Maximusissa. Paikalle ei ole menemistä, sillä ulkonaliikkumiskielto on voimassa iltakymmenestä.

Lontoossa uutta vuotta vastaanottamassa on amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä Patti Smith, jonka terveydenhoidon työntekijöille kunniaa tekevä esiintyminen näytetään Youtubessa.

Dubaissa koronarajoitukset eivät ole niin tiukkoja. Tuhansia paikallisia ja turisteja odotetaan paikalle seuraamaan ilotulitusta ja lasershowta, joka järjestetään maailman korkeimman rakennuksen eli Burj Khalifan luona.

Beirutissa ulkonaliikkumiskieltoa on juhlan kunniaksi löyhennetty, ja se tulee poikkeuksellisesti voimaan vasta aamukolmelta.

Merkel varoitti vaikeasta talvesta

Saksassa on edessä vaikeat ajat koronapandemian kanssa, vaikka rokotteet antavatkin hieman toivoa, sanoi liittokansleri Angela Merkel uudenvuoden tervehdyksessään.

Merkelin mukaan koronakriisi jatkuu alkavan vuoden puolelle ja ainakin talvesta on tulossa vaikea. Merkel myös tuomitsi virusskeptikkojen levittämät salaliittoteoriat virheellisiksi ja vaarallisiksi. Kyseisen kaltaiset puheet ovat Merkelin mukaan kyynisiä ja julmia niitä kohtaan, jotka ovat kärsineet pandemian aikana.

Osa saksalaisista on osoittanut mieltään kaduilla koronaohjeistuksia vastaan, kuten turvaväleistä ja kasvomaskeista annettuja suosituksia uhmaten.

– Voin vain kuvitella, millaista katkeruutta läheisensä vuoksi surevat tai viruksen jälkivaikutuksista edelleen kärsivät kokevat, kun jotkut kyseenalaistavat tai kiistävät viruksen olemassaolon, Merkel sanoi.

Liittokansleri myös kiitteli erikseen viranomaisten antamia koronaohjeistuksia noudattaneita. Hänen sanojensa mukaan tähän joukkoon lukeutuu laaja enemmistö saksalaisista.

Viimeinen uudenvuoden puhe liittokanslerina

Uudenvuoden tervehdys on jäämässä Merkelin viimeiseksi liittokanslerina. Merkelin mukaan hänen 15 vuotta kestäneen liittokansleriutensa aikana koskaan aiemmin vuoden vaihtumista ja uuden alkamista ei ole odotettu niin kovasti kuin tänä vuonna.

Saksassa on voimassa osittainen koronasulku aina tammikuun 10. päivään saakka. Valtaosa kaupoista on suljettuna, samoin kuin koulut, ravintolat sekä kulttuuriin ja vapaa-ajan viettoon tarkoitetut tilat.

Kommentoi