Ilkivaltainen tulipalo vahingoitti teatterin lavaa Naantalin Muumimaailmassa – palomestarin mukaan ainekset isoihin vahinkoihin olemassa

Muumimaailman Emma Teatteri. RONI LEHTI / LEHTIKUVA

Mari Areva / STT

Ilkivaltaisesti sytytetty tulipalo vahingoitti teatterin lavaa Naantalin Muumimaailmassa varhain joulupäivän yönä, kertoo Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Muumimaailmassa Kailon saarella toimivan kesäteatteri Emma Teatterin lava kärsi palossa vähäisiä vahinkoja, mutta ainekset isoon paloon ja suuriin vahinkoihin olivat olemassa, kertoo päivystävä palomestari Marko Virolainen STT:lle.

– Lavalla ja lavan seinustalla oli sytytetty tavaraa palamaan niin, että lavasteiden seinät paloivat. Tästä olisi ajan kanssa kehittynyt suuri palo, Virolainen kuvailee.

Pelastuslaitos sammutti palon.

Hänen mukaansa Muumimaailmaan johtavalla sillalla kulkevat sivulliset olivat havainneet palon merkkejä teatterin lavalla sekä paikalta poistuvia henkilöitä. Hälytys palosta tuli noin varttia ennen yhtä yöllä.

Ilman silminnäkijöitä ilmoitus palosta olisi voinut Virolaisen mukaan tulla huomattavasti myöhemmin.

– Palon havaitseminen olisi ollut vaikeaa, jos kukaan ei olisi ollut näkemässä tapahtumaa, hän sanoo.

Poliisi tutkii asiaa. Muumimaailma on talvikauden suljettuna, yritys kertoo nettisivuillaan.

Kahdeksan ihmistä evakuotiin palavasta paritalosta Porvoossa

Porvoossa kahdeksan ihmistä evakuoitiin yöllä palavasta paritalosta, kerrotaan STT:lle Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Palo syttyi 300-neliöisessä paritalossa noin yhden aikaan yöllä. Palomestari Timo Tähtisen mukaan tulipalon oli havainnut vastakkaisen talon asukas, joka kävi herättämässä palavan talon nukkumassa olleet asukkaat.

– Samanaikaisesti myös toisen asunnon asukas oli itse havahtunut palon ritinään.

Toisessa asunnossa oli ollut paikalla vanhemmat, isovanhemmat ja yksi lapsi, toisessa puolestaan vanhemmat ja yksi lapsi, Tähtinen kertoo.

Palon epäillään saaneensa alkunsa talon terassilla olleesta kynttilästä.

– Kaikki paljon jäljet viittaavat siihen, että palo levisi sitä kautta.

Paritalon tulipalo uhkasi myös seuraavaa rakennusta, jossa särkyi kuumuuden vaikutuksesta muun muassa ikkunalaseja.

– Aika lähellä oli, ettei tapahtunut syttymää toiseen rakennukseen.

Paritalossa palo levisi kattorakenteisiin, jotka tuhoutuivat täysin. Asuintilat kärsivät huomattavia savu- ja vesivahinkoja, mutta henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Pelastuslaitos sai palon hallintaan noin kolmen maissa yöllä. Muun muassa pimeys ja hankalat olosuhteet vaikeuttivat pelastustöitä.

– Talo sijaitsi päättyvän kadun päässä tiiviisti rakennetulla alueella. Emme saaneet kalustoa ihan lähelle, vaan jouduimme työskentelemään tikkailta.

Tähtinen arvioi, että palon jälkivartiointi ja raivaus jatkuu noin puoleen päivään asti.

Kommentoi