Mediat: Perussuomalaiset esittää tänään epäluottamusta Haavistolle – "Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin"

Epäluottamuksesta äänestäminen mennee ensi viikkoon. Kuvassa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Tapio Pellinen, Nina Törnudd, Saila Kiuttu / STT

Perussuomalaiset aikoo esittää tänään epäluottamusta ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.). Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoi asiasta jo eilen MTV :lle ja on tänään vahvistanut asian Ylelle .

– Perussuomalaiset katsoo, että lakia rikkonut ministeri ei voi jatkaa ministerinä, Tavio sanoi MTV:lle.

Perustuslakivaliokunta totesi keskiviikkona Haaviston toimineen lainvastaisesti yrittäessään siirtää ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Samalla valiokunta kuitenkin katsoi, etteivät edellytykset ministerisyytteen nostamiselle täyty.

– Perustuslakivaliokunta on todennut ulkoministerin rikkoneen lakia. Oikeusvaltioperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin perustuslain toisen pykälän mukaisesti, Tavio perustelee epäluottamuksen esittämistä Ylelle.

Perussuomalaiset oli Ylen mukaan odottanut, että Haavisto jättäisi itse paikkansa ulkoministerinä saatuaan valiokunnalta moitteet.

Keskustelu käyntiin kello 15

Haaviston toiminta al-Holin leirin suomalaislasten kotiuttamisesta syntyneessä jupakassa on tänään eduskunnan täysistunnon ruodittavana. Päätös mahdollisesta ministerisyytteestä tehdään täysistunnossa yksinkertaisella enemmistöllä. Tänään asiasta keskustellaan, mutta mahdollinen äänestys menee ensi viikkoon. Myös epäluottamusäänestys menisi ensi viikkoon.

Kello 13 alkanut täysistunto keskeytettiin suuren valiokunnan kokouksen ajaksi. Haavistosta päästään siis keskustelemaan vasta kello 15, kun täysistunto jatkuu.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ulkoministerin tehtävässä. Myös vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kirjoitti keskiviikkona Twitterissä, että Haavistolla on hänen vahva luottamuksensa. Haavisto itse sanoi tuoreeltaan, että päätös hänen jatkostaan perustuu oman puolueen ja eduskunnan enemmistön luottamukseen. Hän lupasi ottaa saamansa moitteet huomioon tulevassa toiminnassaan.

Puhemies järjestää lisäoppia

Vuoden päivät kestäneen jupakan ja sen valiokuntakäsittelyn jälkipyykki jatkuu vielä ensi vuoden puolelle. Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) aikoo helmikuussa järjestää perustuslakivaliokunnan jäsenille ja etenkin sen varajäsenille lisäkoulutusta, jotta valiokunnan erityislaatuinen rooli tulisi selväksi. Vehviläisen mukaan viime päivinä on näyttänyt siltä, että perustuslakivaliokunnassa ovat menneet juridiikka ja politiikka osittain sekaisin, mitä ei saisi tapahtua.

Perustuslakivaliokunta on perinteisesti pyrkinyt yksimielisyyteen, mutta Haaviston tapauksessa siihen ei päästy. Vihreiden kansanedustajat Bella Forsgrén ja Mari Holopainen jättivät perustuslakivaliokunnan mietintöön vastalauseen, koska he katsoivat, että valiokunnan olisi pitänyt todeta, että Haavisto ei toiminut lain vastaisesti.

Lisäkiehuntaa asiaan on tullut siitä, että asian käsittelyn loppumetreillä julkisuuteen vuodettiin sekä mietintö että asian tiimoilta käytyä viestinvaihtoa. Sairauslomalle jäävä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) paheksui vuotoja yrityksinä vaikuttaa valiokunnan kannan muodostukseen.

--------

Korjattu aiempaa uutista: Tavio kertoi asiasta jo eilen MTV:lle

Kommentoi