Britannia ja EU päättävät sunnuntaihin mennessä, jatketaanko kauppaneuvotteluja enää

Boris Johnson poistui illallistapaamisesta Brysselistä maski kasvoillaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Britannian pääministeri Boris Johnson ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ovat päättäneet myöhään keskiviikkona järjestetyssä illallistapaamisessaan, että osapuolten välisten kauppaneuvottelujen jatkamisesta päätetään viimeistään sunnuntaina.

Johnsonin vierailu Brysselissä oli yksi viimeisiä oljenkorsia, joihin tarttumalla osapuolet pyrkivät varmistamaan kauppasopimuksen syntymisen. Tilanne on näyttänyt huonolta jo pitkään, eikä sovun syntyminen ole edelleenkään lainkaan varmaa. Johnsonin ja von der Leyenin tapaamisen tuloksettomuus ei sekään tullut yllätyksenä.

Päivällisen jälkeen von der Leyen julkaisi lausunnon, jossa hän kuvaili keskusteluja "eläväisiksi ja mielenkiintoisiksi".

– Saimme selkeän käsityksen toistemme kannoista. Ne ovat kaukana toisistaan, hän totesi.

Lisäksi von der Leyen kirjoittaa, että neuvotteluryhmien on nyt syytä kokoontua pikaisesti ja yrittää ratkaista kiistakysymykset. Päätös tehdään hänen mukaansa ennen kuin viikonloppu on ohi.

Britannian pääministeriä lähellä oleva lähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että keskusteluja jatketaan lähipäivien aikana EU-maiden huippukokouksen lomassa.

– Hyvin suuria näkemyseroja osapuolten välillä yhä on, ja on epäselvää, kyetäänkö näitä kuromaan umpeen, kommentoi nimettömäksi jättäytynyt lähde.

Lähteen mukaan Britannian hallitus tekee silti kaikkensa mahdollisen sovun saavuttamiseksi.

– Pääministeri (Johnson) ei halua jättää tutkimatta mitään väylää mahdolliseen sopimukseen, lähde lisäsi.

"Suoraa" eli kiivasta keskustelua

Kauppaneuvottelujen on katsottu päätyneen umpikujaan. Neuvotteluissa on ollut erittäin suuria erimielisyyksiä kalastuksesta, hallinnosta eli riitojen ratkaisusta ja tasavertaisesta kilpailusta.

EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier ja hänen brittikollegansa David Frost ovat kaventaneet kiistakuiluja useiden kuukausien ajan. EU-lähteet kertovat AFP:lle, että neuvottelijat jatkavat keskusteluja heti torstaiaamuna.

Sanomalehti Guardianin mukaan Johnsonin ja von der Leyenin kolme tuntia kestäneen illallisen aikana käyty keskustelu oli ollut "suoraa", mikä lehden mukaan on yleensä diplomaattinen kiertoilmaus kiivaalle väittelylle. Lehden mukaan Johnson oli sanonut, ettei voi hyväksyä sopimusta, joka sitoisi Britanniaa EU:n yhteisiin sääntöihin.

EU-lähteet kertovat Guardianille aikovansa julkaista suunnitelmansa Britannian sopimuksettoman eron varalta lähiaikoina. Jos Britannia jättää EU:n sisämarkkinat muutaman viikon päästä ilman kauppasopimusta, luvassa on viivästyksiä matkustajille sekä esimerkiksi tuontitulleja.

Kommentoi