Kahden entisen kokoomuskansanedustajan korruptiosyytteiden käsittely alkoi

Tapani Mäkinen asuntomessujen tiedotustilaisuudessa Vantaalla toukokuussa 2015. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA

STT

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkoi torstaina pääkäsittely, jossa syytettynä korruptiosta on kaksi kokoomuksen entistä kansanedustajaa.

Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja kansanedustajana toimineen Tapani Mäkisen syyte koskee 20 000:ta euroa, jotka hän syytteiden mukaan sai tammikuussa 2015 kahdelta yrittäjältä. Syyttäjien mukaan Mäkinen pyrki puheenjohtajana toimimaan yrittäjien omistamien yritysten eduksi eli siihen suuntaan, että kaupunki ei käyttäisi etuosto-oikeuttaan.

Mäkistä syytetään muun muassa törkeästä lahjuksen ottamisesta. Syytteessä törkeästä lahjuksen antamisesta ovat entinen kokoomuksen kansanedustaja Juhani Sjöblom ja toinen yrittäjä. Syytetyt kiistävät syytteet.

Mäkinen toimi viime hallituksen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok.) erityisavustajana.

Kommentoi