Postin oikaistu liiketulos parani heinä–syyskuussa 16,9 miljoonaan euroon viime vuoden 11,5 miljoonasta. Liikevaihto pysyi ennallaan 381 miljoonassa eurossa.
Luvut kolmansilta vuosineljänneksiltä eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia, sillä Posti osti keväällä ruotsalaisen logistiikkayhtiö Aditro Logisticsin .
Toimitusjohtaja Turkka Kuusiston mukaan Posti teki vahvan tuloksen nopean liiketoiminnan sopeuttamisen ansiosta.
– Liiketuloksemme parani merkittävästi haastavassa markkinaympäristössä verrattuna kuluvan vuoden toiseen neljännekseen sekä viime vuoden kolmanteen neljännekseen, hän sanoo tiedotteessa.
Hän kuitenkin sanoo, että Postin kannattavuus ei ole vielä kestävällä tasolla.
– Meidän on jatkettava eri liiketoimintojemme nopeaa kehittämistä.
Postin näkymät koko vuodelle ennallaan
Koronapandemia on vaikuttanut Postin toimintaan merkittävästi tänä vuonna. Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmä on hyötynyt verkkokaupan kasvusta. Sen sijaan perinteisten postipalvelujen kysynnän lasku on kiihtynyt. Osoitteellisten kirjeiden määrä väheni kolmannella vuosineljänneksellä 20 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Postin näkymät koko vuodelle säilyvät ennallaan. Koko vuoden liikevaihdon ennustetaan laskevan viime vuoteen verrattuna, mahdollisia uusia yritysostoja ja -myyntejä huomioimatta. Oikaistun liiketuloksen ennakoidaan kasvavan, sillä viime vuonna postilakko vaikutti tulokseen hyvin kielteisesti.