Björn Wahlroos hoputtaa hallitusta tekemään päätöksiä korona-ajan matkailusta.
Olkaa varovaisia, on yksi keskeisiä viestejä, kun talousvaikuttaja Björn Wahlroos luennoi varainhoidosta Hankenin tällä viikolla käynnistyneellä verkkokurssilla.
UPM:n ja Sammon hallituksen puheenjohtaja antaa varainhoidon oppeja kaikille avoimella ja ilmaisella kurssilla, johon on ilmoittautunut tähän mennessä parituhatta ihmistä.
– Kurssin keskeisiä viestejä on; olkaa varovaisia. Muistakaa, että vain hajauttamalla varallisuus useampaan varallisuusluokkaan ja riskikategorioihin, voidaan varmistua siitä, että riskitaso säilyy järkevänä, Wahlroos sanoo.
Toimittajia etäyhteydellä keskiviikkona tavannut Wahlroos viittaa eri lehtien järjestämiin hypoteettisiin sijoittajakisoihin, jotka ohjaavat ajattelua väärään suuntaan. Kisoissa pärjää keskittämällä ja lyömällä vetoa yksittäisen kohteen arvonnoususta, mikä ei normaalisti ole järkevää.
– Todellisuudessa on toisin, ja joutuu kärsimään myös tappioista.
Pitkäjänteisen sijoittajan, joka on hajauttanut sijoituksiaan, ei tarvitse olla erityisen huolissaan myöskään nyt korona-aikana. Valtaosa koronan aiheuttamista vaikutuksista jäänee Wahlroosin mukaan lyhytaikaisiksi.
– Pitkäjänteiselle, hajautettua salkkua pyörittävälle sijoittajalle pandemia on jossain määrin toissijainen ongelma verrattuna esimerkiksi negatiivisten korkojen ympäristöön.
Hallitus on onnistunut hänen mukaansa löytämään tasapainon terveyden ja talouden välillä. Poikkeuksena on kuitenkin matkailu.
Wahlroos hoputtaa hallitusta muuttamaan matkailun koronarajoituksia testauksiin perustuviksi. Wahlroos sanoo kantavansa suurta huolta matkailu- ja ravitsemistoimialan tulevaisuuden näkymistä koronaepidemian takia.
– Meidän on siirryttävä mahdollisimman nopeasti rajoitepohjaisesta ulkomaan matkustamisen rajoittamisesta testauspohjaisuuteen, Wahlroos sanoo.
USA:n vaaleista tuskin suurtakaan huolta
Viimeaikainen heilunta osakemarkkinoilla liittyy Wahlroosin mukaan Yhdysvaltain vaaleihin.
Kumpi ehdokkaista olisi parempi markkinoiden kannalta, on kysymys, josta voisi taittaa peistä hänen mukaansa pidemmän aikaa.
– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sijoittajan kannalta senaatin vaali on luultavasti tärkeämpi kuin presidentinvaali. Sehän voi olla, että senaatin vaali tuottaa negatiivisen kurssireaktion.
Hänen arvionsa mukaan merkittäviä veronkorotuksia tai markkinoille kielteisiä talouspoliittisia linjauksia tuskin saadaan läpi seuraavan neljän vuoden aikana, jos senaatin enemmistö pysyy republikaaneilla.
– (Demokraattien presidenttiehdokas Joe) Biden kommunikoi ehkä jossain määrin omaa näkemystään vasemmistolaisempaa poliittista ohjelmaa, minkä olettaisin markkinoiden ymmärtävän. Tässäkään mielessä en tunne markkinoiden kannalta suurtakaan huolta siitä, miten presidentinvaaleissa käy.
Voiton tavoittelu kiistatta tärkein tehtävä
Onko yritysten keskeisin tehtävä tuottaa voittoa, ja onko se ristiriidassa yhteiskuntavastuun kanssa? Tästä on käyty syksyllä kipakkaa keskustelua sen jälkeen, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) peräänkuulutti yrityksiltä yhteiskuntavastuuta vaikeina aikoina.
Wahlroosilta kysyttiin yleisesti, miten hän näkee yritysten tehtävän.
– Kiistatta yritysten tärkein tehtävä on tuottaa voittoa. Vain olemalla kannattava, yritykset voivat tarjota työpaikkoja ja toteuttaa pääasiallista tehtäväänsä eli hoitaa heihin sijoittaneiden varoja mahdollisimman hyvin, Wahlroos sanoo.
Tämä ei hänen mukaansa tarkoita sitä, etteikö yritys seuraisi kaikkia mahdollisia sääntöjä, niin lakisääteisiä kuin eettisiäkin.
– Olen tarpeeksi vanha muistaakseni, minkälaista oli Suomessa 70-luvulla, jolloin tätä (voitontavoittelun ensisijaisuutta) ei pidetty itsestäänselvyytenä. Voin vakuuttaa kaikille läsnä oleville toimittajille, että te ette halua takaisin 70-luvulle tässäkään suhteessa.
Metsäteollisuuden aloite on merkittävä
Wahlroos kommentoi lyhyesti myös Metsäteollisuuden päätöstä irtautua työehtosopimusneuvotteluista.
Hänen mielestään aloite on merkittävä muiden joukossa.
– Minun mielestäni on välttämätöntä, että me tarkastelemme uusia malleja saadaksemme työmarkkinat toimimaan tehokkaammin, tarjoamaan enemmän työtilaisuuksia ja olemaan joustavampia kilpailutilanteeseen nähden. Tässä suhteessa Metsäteollisuuden aloite on merkittävä.