Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Vattin johtajan nimitys perustui puutteelliisiin tietoihin – nykyisen ylijohtajan työkokemuksesta hävisi 13 vuotta

Valtiovarainministeriön nimittämismuistiossa ei huomioitu Anni Huhtalan työvuosia Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen professorina.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) ylijohtajan nimitys on saatettu tehdä virheellisin perustein, uutisoi Helsingin Sanomat.

Valtioneuvosto nimitti viime viikolla uudeksi ylijohtajaksi Mikael Collanin. Nykyinen ylijohtaja Anni Huhtala ei saanut jatkokautta. Esityksen ylijohtajasta teki valtiovarainministeriö (VM).

HS:n mukaan ministeriön nimittämismuistiossa Huhtalan johtamiskokemuksesta puuttuu 13 vuotta. Muistiossa ei ole otettu huomioon Huhtalan työskentelyä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) professorina vuosina 2002–2011. Tehtävään kuului tutkimusryhmän johtaminen.

Lokakuussa laaditussa muistiossa Huhtalan johtamiskokemukseksi arvioidaan kymmenen ja Collanin seitsemän vuotta. VM:stä todetaan HS:lle, että muistion tiedot perustuvat Huhtalan hakemuksessa ja haastattelussa antamiin tietoihin.

HS:n haastattelema Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää pitää nimittämismuistion puutteellisia tietoja vakavana asiana.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti toteaa lehdelle, että muistiossa oleva puute on selvitettävä. HS:n mukaan oikeuskansleri voi pyytää korkeinta hallinto-oikeutta purkamaan nimityspäätöksen, mikäli hän katsoo sen perustuneen olennaisesti virheelliseen tietoon.