Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus: Metsäpohjainen piha parantaa päiväkotilasten immuunijärjestelmää

Metsäpohjainen piha parantaa päiväkotilasten immuunijärjestelmää jo kuukaudessa, kertoo Luonnonvarakeskus Luke.

Luken tutkijan Aki Sinkkosen johtamassa kokeellisessa tutkimuksessa osoitettiin, että 3–5-vuotiaiden päiväkotilasten immuunijärjestelmän säätely parani, kun päiväkotien pihoille lisättiin metsäpohjaista kasvustoa eli kunttaa, siirtonurmea ja istutuslaatikoita.

Aiemmista vertailevista tutkimuksista on käynyt ilmi, että luonnon kanssa kosketuksissa olevilla maaseudun lapsilla on kaupunkilaislapsia pienempi todennäköisyys sairastua immuunijärjestelmän häiriöistä johtuviin sairauksiin.

Nyt tehty tutkimus osoitti, että viisi kertaa viikossa toistuva viherkosketus monipuolisti immuunivälitteisiltä sairauksilta suojaavaa elimistön mikrobistoa päiväkotilapsilla.

– Nyt julkaistu päiväkodeissa tehty tutkimus on ensimmäinen, jossa näiltä sairauksilta suojaavia muutoksia tuli esiin, kun monimuotoista luontoa tuotiin kaupunkiympäristöön, Sinkkonen sanoo Luken tiedotteessa.

Korkean hygieniatason, urbaanin elämäntyylin ja riittämättömän luontokosketuksen on todettu yksipuolistavan elimistön mikrobistoa. Yksipuolinen mikrobisto lisää immuunijärjestelmän häiriöiden, kuten atopian, diabeteksen, keliakian ja allergioiden riskiä.

– Tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, kun etsimme uusia mahdollisuuksia immuunisairauksien ehkäisyyn. Tähän tähtäävät jatkotutkimukset ovatkin jo käynnissä, tutkimuksessa mukana ollut Tampereen yliopiston virologian professori Heikki Hyöty sanoo.