Tekniikkaongelmiin joutunut Hornet laskeutui Oulunsaloon – toinen hävittäjän vaaratilanne viikonlopun aikana

Hornetin tekniikkaongelma johti sunnuntaina ilmoitukseen ilmaliikenneonnettomuuden vaarasta. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Hornet-hävittäjän tekniikkaongelma johti sunnuntaina ilmoitukseen ilmaliikenneonnettomuuden vaarasta.

Ilmavoimien Hornet F-18 joutui laskeutumaan Oulun lentokentälle Oulunsaloon noin puoli yhden aikaan iltapäivällä, kertoo palomestari Hannu Timonen Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta. Laskeutuminen sujui turvallisesti.

Pelastuslaitos varmisti laskeutumisen yhdessä Puolustusvoimien ja Oulun lentoaseman henkilökunnan kanssa.

Kyseessä on jo toinen ilmoitus Hornetin vaaratilanteesta viikonlopun aikana. Lauantaina lento-onnettomuusvaarasta varoitettiin Rovaniemen lentokentällä, kun Hornetissa epäiltiin ohjainlaitevikaa. Hävittäjä kuitenkin laskeutui onnistuneesti.

Molemmat Hornet-hävittäjät osallistuvat Ruska 20 -harjoitukseen, joka on Ilmavoimien pääsotaharjoitus. Oulun lentokenttä on yksi harjoituksen päätukikohdista.

Ilmavoimien tiedotuspäällikön Jani Malkamäen mukaan ei ole sinänsä poikkeuksellista, että epäiltyjä teknisiä ongelmia ilmaantuu.

– Harjoituksessa on huomattavan paljon lentotoimintaa, suunnilleen koko kalusto on käytössä. On tyypillistä, että yksittäisiä vikatilanteita tulee. Meillä on eritäin korkea lentoturvallisuuskynnys, kaikkiin vikaepäilyihin suhtaudutaan vakavasti, sanoo Malkamäki.

"Ohjaajalla ei ollut mitään oireita"

Sunnuntaina vastoin suunnitelmia Ouluun laskeutuneen Hornetin varoituslaitteet ilmoittivat mahdollisesta ohjaamopaineviasta. Ohjaamopaineen laskeminen liian alas merkitsee lentäjälle hapenpuutetta.

– Kone laskeutui turvamääräysten mukaisesti kaiken varalta. Ohjaajalla ei ollut mitään oireita, kertoo Malkamäki.

Lauantaina taas Rovaniemen lentokentälle laskeutuneessa Hornetissa epäiltiin ohjainlaitevikaa. Kone kykeni kuitenkin laskeutumaan normaalisti, eli alustavien tietojen mukaan siinä ei ollut lento-ominaisuuksiin vaikuttavaa vikaa.

Malkamäen mukaan molemmille koneille tehdään tekninen tarkastus ja viat korjataan, jos niitä löytyy.

– Se voi tapahtua hyvin nopeastikin, tai voi kestää pidempään, hän sanoo.

Ruska 20 -harjoitus kestää 6. lokakuuta asti. Ilmaoperaatioharjoitukseen osallistuu yli 60 lentokonetta ja noin 4 800 henkilöä ympäri Suomea. Myös Ruotsin ilmavoimat ottaa osaa harjoitukseen.

Vuosittain järjestettävien Ruska-harjoitusten tavoitteena on kehittää Ilmavoimien valmiutta sekä kouluttaa kantahenkilökuntaa, varusmiehiä ja reserviläisiä.

Kommentoi