Trump parjasi konfliktialueilta tulevia siirtolaisia ja leikkasi pakolaiskiintiöt ennätysalhaisiin lukemiin

Presidentti Trump leikkasi pakolaiskiintiöitä jo viime vuonna. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump parjasi konfliktialueilta tulevia siirtolaisia paikallista aikaa myöhään keskiviikkona Minnesotan Duluthissa järjestetyssä vaalikampanjatilaisuudessa.

Trump kehuskeli yrityksillään estää siirtolaisten tuloa maahan. Hän myös väitti pakolaisten kuormittavan julkisia resursseja sekä täyttävän osavaltion koulut ja sairaalat.

– On häväistys, mitä he ovat tehneet osavaltiollenne, Trump julisti vaalitilaisuudessa.

Asiantuntijat ovat laajalti kiistäneet väitteet julkisten resurssien kuormittamisesta.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti myöhään keskiviikkoiltana, että hallinto leikkaa maan pakolaiskiintiöt ennätysalhaisiin lukemiin. Ministeriö ilmoitti lukemasta vain puolta tuntia ennen uuden budjettivuoden alkamista. Ilmoitus tuli viime hetkillä ennen laissa määrättyä takarajaa.

Maa on valmis ottamaan seuraavien 12 kuukauden aikana vastaan korkeintaan 15 000 pakolaista. Trump leikkasi pakolaiskiintiöitä jo viime vuonna. Edellisen vuoden aikana Yhdysvallat on ollut valmis ottamaan vastaan korkeintaan 18 000 pakolaista.

Lasku on vieläkin dramaattisempi verrattuna edellisen presidentin Barack Obaman kauteen, jolloin vastaava kiintiö oli yli 100 000 ihmistä.

Ministeriön ehdottamat luvut vaativat vielä Valkoisen talon hyväksynnän.

"Biden muuttaa Minnesotan pakolaisleiriksi"

Trumpin marraskuisissa presidentinvaaleissa haastava demokraattiehdokas Joe Biden on luvannut nostaa kiintiön jälleen 125 000:een. Bidenin mukaan vainottujen vastaanottaminen on yhdysvaltalaisten arvojen mukaista.

Yhdysvaltalaislehti Vanity Fairin mukaan Trump kertoi Bidenin aikovan hukuttaa osavaltion historialliseen pakolaistulvaan.

– Biden muuttaa Minnesotan pakolaisleiriksi, Trump sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Presidentin mukaan Biden aikoo hänen omiin leikkauksiinsa nähden nostaa pakolaisten määrää "700 prosentilla". Trumpin mukaan pakolaiset tulisivat "maailman vaarallisimmista paikoista, mukaan lukien Jemenistä, Syyriasta ja lempimaastanne Somaliasta".

– Tämä tyyppi rakastaa Somaliaa, Trump sanoi Bidenista.

Trump johti demokraattiedustajalle buuannutta ihmiskuoroa

Minnesotassa järjestetyssä kampanjatilaisuudessa Trump myös otti tähtäimeensä osavaltion oman kongressiedustajan. Presidentti johti väkijoukkoa heidän buuatessaan pakolaistaustaiselle demokraattien kongressiedustajalle Ilhan Omarille, joka edustaa Minnesotan kaupunkia.

Vanity Fairin mukaan Trump myös väitti Omarin olevan korruptoitunut, muttei lehden esittämien sitaattien perusteella tarjonnut väitteillensä mitään konkreettisia todisteita.

Somaliasta kotoisin oleva Omar on kritisoinut Trumpia äänekkäästi. Vuosi sitten Trumpin syytettiin tviittailevan rasistisesti muun muassa Omarista ja newyorkilaisesta demokraattiedustaja Alexandria Ocasio-Cortezista.

Omarin ja Ocasio-Cortezin lisäksi nuorista naispuolisista demokraattiedustajista koostuvaan, The Squad -lempinimellä tunnettuun naisnelikkoon kuuluvat myös Ayanna Pressley ja Rashida Tlaib.

"Valkoisessa talossa on valkoisen ylivallan kannattaja"

Trump vannoi vuoden 2016 presidentinvaalikampanjassaan muun muassa pitävänsä meksikolaiset ja muslimisiirtolaiset poissa Yhdysvalloista.

Aiemmin viikolla Trump joutui kyseenalaiseen valoon, kun hän ei tiistaina järjestetyssä ensimmäisessä presidentinvaaliväittelyssä suostunut pyynnöistä huolimatta tuomitsemaan valkoista ylivaltaa.

Sittemmin niin demokraatit kuin myös useat republikaanisenaattorit ovat vaatineet Trumpia tuomitsemaan valkoisen ylivallan selkeäsanaisesti.

Politicon mukaan Duluthin pormestari Emily Larson kuvaili Trumpia kovasanaisesti tämän vierailun edellä.

– Meillä on Valkoisessa talossa valkoisen ylivallan kannattaja, joka välittää vain itsestään, Larson sanoi toimittajille.

Larsonin mukana Trump sanoo edustavansa lakia ja järjestystä, mutta pormestari arvioi presidentin laiminlyövän vierailunsa yhteydessä minnesotalaisten terveyden ja turvallisuuden takaamiseksi asetettuja lakeja.

"Osa kokonaisvaltaista pelonlietsonnan strategiaa"

Trump jäädytti pakolaisten vastaanottamisen tänä vuonna jo useaksi kuukaudeksi. Hän perusteli päätöstä koronapandemialla.

Pakolaisten oikeuksia puolustavat järjestöt olivat pyytäneet Trumpin hallintoa nostamaan kiintiöitä koronapandemian aiheuttaman epävakauden ja kansainvälisten konfliktien vuoksi.

Refugees International -järjestön Eric Schwartz kertoo olevansa pettynyt, mutta hänen mukaansa presidentin toimet eivät ole yllättäviä.

– Ne ovat osa kokonaisvaltaista pelonlietsonnan ja pakolaisten parjauksen strategiaa, sanoi Schwartz, joka vastasi aiemmin Obaman hallinnon pakolaispolitiikasta.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan lähes 80 miljoonaa ihmistä ympäri maailman on joutunut lähtemään kodeistaan. Järjestön mukaan lukema on kaksinkertainen verrattuna siihen, mitä se oli kymmenen vuotta sitten.

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan maa on ottanut edellisten 20 vuoden aikana enemmän pakolaisia kuin yksikään toinen maa.

Vaikka Yhdysvallat otti vuosien ajan vastaan enemmän pakolaisia kuin koko muu maailma yhteensä, meni Kanada sen edelle viime vuonna, kertovat YK:n tilastot. Kanada otti viime vuonna vastaan yli 30 000 pakolaista.

Yhdysvaltoihin pääsy on edelleen myös monen siirtolaisen tavoitteena. Torstaina kerrottiin 3 000:n lähinnä Hondurasista kotoisin olevan siirtolaisen saapuneen Guatemalaan. Siirtolaisten toiveena on päästä lopulta Yhdysvaltoihin.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Keskustelu