Puolassa oikeistohallitus natisee liitoksissaan, rintama repesi äänestyksessä eläinsuojelulaista

STT–AFP

Puolan oikeistohallitus on hajoamisen partaalla kahden pienemmän hallituspuolueen kieltäydyttyä äänestämästä uuden eläinsuojelulain puolesta maan parlamentissa. Hallituksen tiedottajan mukaan kaikki vaihtoehdot ovat nyt mahdollisia, mukaan lukien ennenaikaiset vaalit.

Hallitusta johtavan Laki ja oikeus -puolueen (PiS) mukaan puoluejohtajat päättävät jatkosta ensi viikolla. Myös nykyisen hallituksen jatkaminen PiS:n yhden puolueen vähemmistöhallituksena on mahdollista.

Turkistarhauksen sekä uskonnollisesti teurastetun halal- ja kosherlihan viennin kieltävä lakiesitys tuli hallituksen sisäisestä kiistelystä huolimatta hyväksytyksi opposition tuella selvänumeroisesti äänin 356–75.

Politiikan asiantuntijoiden mukaan eläinsuojelulakiin kulminoituneen kiistan taustalla ovat PiS:n ja kahden pienemmän puolueen erimielisyydet uudelleenjärjestelyistä hallituksessa. PiS on uhannut vähentää pienempien hallituskumppaneidensa hallussa olevien ministerinsalkkujen määrän puoleen.

PiS:llä on 460-paikkaisessa parlamentin alahuoneessa 197 edustajaa, kahdella pienemmällä hallituspuolueella yhteensä 37.

Turkistarhoja suljettu jo aiemmin

Vielä parlamentin ylähuoneen eli senaatin käsittelyyn menevä eläinsuojelulaki on merkittävä, sillä Puola on ollut maailman kolmanneksi suuri turkistuottaja Kiinan ja Tanskan jälkeen. Lisäksi maasta on viety paljon uskonnolliset vaatimukset täyttävää lihaa Israeliin ja juutalaisyhteisölle Euroopassa.

Lakiuudistusta on vastustettu erityisesti Puolan maaseudulla, joka on konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen perinteistä tukialuetta. Gazeta Wyborcza -lehden mukaan muutos merkitsee 1,6 miljardin euron tulojenmenetyksiä.

Suomalaisen eläinsuojelujärjestö Animalian mukaan turkisalan maailmanlaajuiset vaikeudet ovat koskettaneet myös Puolaa, missä noin kolmannes maan turkistarhoista on lopettanut toimintansa viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana.

Uuden lain mukainen turkistarhauskielto tulee voimaan vuoden siirtymäajan jälkeen.

Keskustelu