"Bosnian teurastaja" jälleen oikeudessa, valitus kansanmurhatuomiosta esillä Haagissa

STT–AFP

Bosnian sodan serbikomentajan Ratko Mladicin, 77, valitusta elinkautistuomiosta alettiin käsitellä Haagissa tiistaina. Hauras ja sairaalta vaikuttanut Mladic oli läsnä oikeudessa, vaikka hänen asianajajansa olivat toistuvasti sanoneet, että Mladic on liian sairas, jotta oikeutta voitaisiin käydä.

– En pysty saamaan herra Mladicilta merkityksellisiä ohjeita, enkä voi olla varma siitä, että hän kykenee seuraamaan ja ymmärtämään oikeudenkäynnin kulkua, valitti Mladicin asianajaja Dragan Ivetic.

Mladic valitti muun muassa, ettei hän pysty käyttämään kuulokkeita, joista hänen oli määrä seurata oikeudenkäyntiä.

Mladic tuomittiin vuonna 2017 elinkautiseen vankeuteen kansanmurhasta Srebrenicassa sekä muista vuosien 1992–95 sodassa tehdyistä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Jatkuvia terveysongelmia

Mladic asetettiin syytteeseen jo 1995, mutta hänet onnistuttiin pidättämään vasta vuonna 2011. Hän on kärsinyt vankeudessa lukuisista terveysongelmista ja saanut muun muassa sydänkohtauksen.

Mladic oli yksi viimeisistä tuomituista vuosina 1993–2017 toimineessa entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimessa. Siltä ja Ruandan kansanmurhaa käsitelleeltä YK-tuomioistuimelta kesken jääneitä juttuja käsittelemään perustettiin Haagiin erityinen vetoomustuomioistuin.

Tiistaina Haagissa vuorossa on syyttäjien vaatimus "Bosnian teurastajaksi" nimitetyn Mladicin tuomitsemiseksi kansanmurhasta myös muilla paikkakunnilla.

Keskustelu