Afrikka saavutti tärkeän merkkipaalun: Villi poliovirus on hävitetty mantereelta

Pieni vauva saa poliorokotteen tippoina Nigeriassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Villi poliovirus eli luonnollisesti ihmisväestössä kiertävä poliovirus on saatu hävitettyä Afrikasta, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO . Mantereen viimeinen poliotartunta havaittiin neljä vuotta sitten Nigeriassa.

Luonnonmukaisella eli villillä polioviruksella tarkoitetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määritelmän mukaan luonnollisesti ihmisväestössä kiertävää poliovirusta. Lisäksi on olemassa rokoteperäisiä polioviruksia.

Taistelua poliota vastaan on käyty Afrikassa vuosikymmeniä. Vuonna 1996 Afrikan maiden johtajat sitoutuivat hävittämään polion. Tuolloin polion seurauksena halvaantui Afrikassa arviolta 75 000 lasta joka vuosi.

WHO arvioi polion vastaisen työn pelastaneen jopa 1,8 miljoonaa lasta halvaantumiselta ja 180 000 ihmistä kuolemalta.

Villiä poliota enää Afganistanissa ja Pakistanissa

– Tämä on historiallinen päivä Afrikalle, sanoi professori Rose Gana Fomban Leke, Afrikan alueen komission ARCC:n puheenjohtaja.

WHO:n Afrikan alueen johtaja Matshidiso Moeti kuvaili saavutusta tärkeäksi merkkipaaluksi.

– Meidän täytyy kuitenkin pysyä valppaana ja säilyttää rokotustaso, jotta voidaan välttää villin polioviruksen uusi nousu ja tarttua rokoteperäisen polion jatkuvaan uhkaan, Moeti sanoi.

16:ssa Afrikan maassa on parhaillaan liikkeellä rokoteperäistä poliota, joka voi levitä väestössä, jonka rokotussuoja on puutteellinen.

Maailman poliotapaukset ovat vähentyneet 99,9 prosenttia vuodesta 1988. Villiä poliovirusta on uutistoimisto AFP:n mukaan todettu tänä vuonna vain Afganistanissa ja Pakistanissa.

Keskustelu