Malin presidentti ilmoitti erostaan ja hallituksen hajottamisesta – sotilasvallankaappauksen johtajat lupailevat uusia vaaleja "kohtuullisen ajan sisällä"

STT

Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Malissa tehdyn sotilasvallankaappauksen johtajat lupaavat maahan poliittista siirtymäaikaa, jonka jälkeen järjestetään uudet vaalit "kohtuullisen ajan sisällä".

Sotilaiden tiistaina kaappaama presidentti Ibrahim Boubacar Keita ilmoitti aiemmin kansallisella televisiokanavalla eroavansa tehtävästään. Eron on uutistoimisto AFP:n mukaan määrä astua voimaan heti.

Presidentti kertoi myös maan parlamentin ja hallituksen hajottamisesta. 75-vuotias presidentti sanoi BBC :n mukaan lähetyksessä, ettei halua, että hänen vallassa pitämisensä takia vuodatetaan verta.

– Osa armeijasta päätti, että väliintulo oli tarpeellinen. Onko minulla vaihtoehtoa? En halua, että verta vuodatetaan, Keita sanoi lyhyessä lausunnossaan qatarilaiskanava Al Jazeeran mukaan.

Malin ilmavoimien varaesikuntapäällikkö Ismael Wague kertoi valtiontelevisiossa, että Kansallinen kansanpelastuskomitea (CNSP) "päätti ottaa vastuun kansan ja historian edessä".

Vangitseminen tuomittu laajalti

Tiistaina kerrottiin, että sotilaat olivat ottaneet presidentin ja pääministeri Boubou Cissen vangeikseen. Myöhemmin kerrottiin myös, että heidät oli viety Katiin pääkaupunki Bamakon lähelle, missä sijaitsee tärkeä kapinallisten valtaama sotilastukikohta.

Keita on toiminut presidenttinä vuodesta 2013. Hänet valittiin tehtävään uudelleen toissa vuonna. Hän on aiemmin toiminut maan pääministerinä.

Ennen Keitan ilmoitusta Länsi-Afrikan talousyhteisö Ecowas tuomitsi vallankaappausyrityksen ja sitoutui vaatimaan sanktioita siihen osallistuneille.

Myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tuomitsi Keitan ja tämän hallituksen jäsenien vangitsemisen ja vaati heidän välitöntä vapauttamistaan.

Afrikan Unioni puolestaan tuomitsi "laittoman vallanvaihdon" maassa ja vaati presidentin vapauttamista heti. EU taas kommentoi tilannetta sanomalla, että "vakaus ja terrorismin vastaiset toimet" ovat yhä keskeisiä sille Malissa.

Malissa on ollut usean kuukauden ajan poliittisia jännitteitä ja ajoittain myös kuolemiin johtaneita mielenosoituksia. Keitan eroa on vaadittu kesäkuusta lähtien.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Keskustelu