Texasin ja Arizonan viranomaiset ovat joutuneet hankkimaan lisää kylmätilaa ruumiille – Yhdysvalloissa päivittäisten koronatartuntojen määrä nousi ensimmäistä kertaa yli 70 000:n

Aiemmin Yhdysvaltojen koronatartuntojen keskiössä olleesta New Yorkin osavaltiosta on lähetetty työntekijöitä Texasin Houstoniin auttamaa viruksen vastaisessa työssä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa ruumishuoneet täyttyvät lisääntyneiden koronavirustartuntojen seurauksena erityisesti Arizonan ja Texasin osavaltioissa, kertoo uutiskanava CNN . Viranomaiset ovat joutuneet etsimään lisää kylmätiloja ruumiiden säilyttämistä varten.

Yhdysvaltain terveysviraston pääjohtaja Francis Collins kommentoi maan virustilannetta CNN :lle sanomalla, että Yhdysvallat "ei todellakaan ole voittanut taistelua koronavirusta vastaan".

Päivittäisten koronavirustartuntojen määrä nousi Yhdysvalloissa perjantaina ensimmäistä kertaa yli 70 000:n, selviää baltimorelaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta . Sen mukaan maassa kirjattiin perjantaina vähän yli 77 600 uutta tartuntaa vuorokauden aikana.

Maan johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci on aiemmin arvioinut, että maassa tultaisiin tilastoimaan 100 000 uutta tartuntaa päivittäin.

Yhdysvaltalaismedioiden mukaan presidentti Donald Trumpin hallinto on määrätietoisesti yrittänyt asettaa Faucin huonoon valoon. Medioissa on spekuloitu myös Faucin erottamissuunnitelmilla.

Collins kuvaili Faucia kansallisaarteeksi.

– Tällä planeetalla ei ole ketään, joka tietäisi enemmän tartuntataudeista ja jolla olisi enemmän kokemusta, hän sanoi Faucista CNN:n haastattelussa.

Collins toisti pyynnön seurata suosituksia

Maailmanlaajuisesti on monin paikoin suositeltu suojamaskien käyttöä koronaviruksen leviämisen takia. Monessa maassa on ainakin paikoin käytössä myös jonkinlainen maskipakko.

Yhdysvalloissa, kuten monessa muussakin maassa, maskeista on syntynyt perustavanlaatuinen poliittinen kiista.

– Meidän ei tule vaipua epätoivoon. Me tiedämme, mikä toimii, Collins sanoi CNN:n mukaan.

– Jospa voisimme yhdysvaltalaisina sisäistää suositukset siitä, että pitäisimme maskeja ollessamme ulkona, pitäisimme turvavälit, välttäisimme kokoontumisia sisätiloissa, joissa leviämismahdollisuus on suuri, pesisimme kätemme ja niin edelleen. Silloin voisimme toteuttaa sitä, minkä tiedetään toimivan (viruksen leviämistä vastaan), hän sanoi.

Trump vakuuttanut, ettei hän määrää amerikkalaisia käyttämään maskia koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, kertoo BBC .

Fox News on Friday -ohjelmassa Trump sanoi, että ihmisillä pitää olla "tietynlainen vapaus".

Trump kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Fauci oli kehottanut osavaltioiden ja paikallistason johtajia "niin päättäväisesti kuin vain on mahdollista" saada ihmiset käyttämään maskeja.

Maailmanlaajuisesti yli 600 000 kuolemaa

Maailmanlaajuisesti on kirjattu nyt yli 600 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Johns Hopkinsin yliopisto. Koronavirustartuntoja on todettu jo yli 14 miljoonaa.

Maailman terveysjärjestö WHO kertoi aiemmin, että koko maailman koronatartunnoissa nähtiin perjantaina synkkä vuorokausiennätys. CNN :n mukaan WHO kertoi yli 237 000 uudesta tartunnasta.

Yhdysvalloissa on maailmanlaajuisesti vahvistettu eniten koronavirustartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia. Sairastuneita on yli 3,6 miljoonaa. Ainakin yli 139 000 ihmistä on kuollut maassa virukseen liittyen. Aiemmin virus levisi vauhdilla New Yorkin kaupungissa. Nyt tartuntoja on todettu erityisesti eteläisissä ja läntisissä osavaltioissa.

Toiseksi eniten tartuntoja ja kuolemia on vahvistettu Brasiliassa. Maassa on vahvistettu yli 2 miljoonaa tartuntaa ja yli 76 000 virukseen liittyvää kuolemaa. Testauskapasiteetin puutteiden vuoksi maassa on arvioitu olevan moninkertaisesti enemmän tartuntoja.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Yhdysvalloissa on miljoonaa asukasta kohden vahvistettu noin 430 virukseen liittyvää kuolemaa. Vastaava luku Brasiliassa on lähes 370, Suomessa 59 ja Ruotsissa yli 550.

Worldometerin luvut poikkeavat jonkin verran Johns Hopkinsin luvuista, ja niissä on havaittu aika ajoin merkittäviäkin epäjohdonmukaisuuksia.

Keskustelu