Tieliikenteessä loukkaantui toukokuussa yli sata ihmistä vähemmän kuin vuotta aiemmin – koronaepidemian vaikutus näkyy muutoksen taustalla

Tieliikenteessä oli toukokuussa vähemmän loukkaantumisia ja kuolemia kuin viime vuonna samaan aikaan, kertoo Tilastokeskus. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Koronavirusepidemia on vähentänyt liikenteessä loukkaantuneiden määrää toukokuussa. Tilastokeskuksen mukaan tieliikenteessä loukkaantui toukokuun aikana 101 ihmistä vähemmän ja kuoli viisi ihmistä vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Tieliikenteessä kuoli toukokuussa yhteensä 13 ihmistä ja loukkaantui 306 ihmistä.

Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläisen mukaan onnettomuuslukuja ovat laskeneet liikenteen yleinen väheneminen koronavirusepidemian aikana. Tieliikenne vähentyi mittauspisteiden mukaan enimmillään poikkeustilan aikana koko maassa viidenneksellä tai paikoitellen jopa neljänneksellä viime vuoteen verrattuna.

– Liikenteen väheneminen poikkeustilan aikana heijastuu selvästi onnettomuuksia koskeviin tilastoihin. Liikenneonnettomuudet vähenivät tammi-toukokuun aikana kaikissa muissa onnettomuustyypeissä lukuun ottamatta ulosajoja, joita oli jopa lievästi aiempaa enemmän, Jääskeläinen kertoo.

Alkuvuonna liikennekuolemat kasvoivat

Jääskeläisen mukaan on kiinnostavaa, miksi liikenteen väheneminen ei näy ulosajoja koskevissa tilastoissa samoin kuin muissa onnettomuustyypeissä. Ulosajoissa loukkaantui tammi-toukokuun välillä 170 ihmistä enemmän verrattuna viime vuoteen.

Tammi-toukokuun aikana onnettomuuksissa kuoli Tilastokeskuksen mukaan yhteensä 82 ihmistä ja loukkaantui 1 505 ihmistä. Kuolleita oli seitsemän enemmän ja loukkaantuneita 241 vähemmän viime vuoteen verrattuna.

– On vaikea sanoa, mistä ulosajojen lisääntyminen johtuu. Voidaan sanoa, että näihin onnettomuuksiin kuitenkin liittyy usein riskinottoa sekä väärä tilannenopeus, Jääskeläinen kertoo.

--------

Korjattu kello 10.18: Tieliikenteen vähentyi enimmillään viidenneksellä tai neljänneksellä, ei siis yhteensä koko poikkeustilan aikana.

Keskustelu