Kongossa on ilmennyt uusi ebola-epidemia, neljä kuollut

Terveystyöntekijöitä ebolan hoitokeskuksessa Kongon demokraattisessa tasavallassa maaliskuussa 2019. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kongon demokraattisen tasavallan luoteisosassa on ilmennyt uusi ebolaepidemia, maan terveysministeriö kertoo. Tautiin on kuollut neljä ihmistä, sanoo terveysministeri Eteni Longondo.

Myös maan itäosa on kärsinyt ebolaepidemiasta. Huhtikuun puolivälissä edellinen ebola-epidemia oli jatkunut maassa 20 kuukautta ja lähes 2 300 ihmistä oli kuollut tautiin. Tauti toivottiin saatavan kuriin maan itäosassa kesäkuun loppuun mennessä.

Ebolan torjuntaa alueella on vaikeuttanut konflikti aseellisten ryhmien ja maan armeijan välillä.

Luoteisosan tautitapaukset todettiin lähes 1 000 kilometrin päässä itäosasta, mikä on nostanut huolta taudin laajemmasta leviämisestä.

Tuhkarokko vaivaa myös maassa

Viime vuonna maata koetteli tuhkarokkoepidemia, johon kuoli 6 000 ihmistä, Maailman terveysjärjestö WHO kertoi tammikuussa muun muassa BBC:n mukaan. Yli 310 000 ihmistä sairastui viime vuonna, ja kyseessä on WHO:n mukaan maailman laajin ja nopeimmin etenevä tuhkarokkoepidemia.

Kongoa piinaa myös maailmanlaajuinen koronaepidemia, vaikka tartuntoja on kirjattu suhteessa väkilukuun varsin vähän.

84 miljoonan asukkaan maassa on todettu reilut 3 000 tartuntaa. Kuolemantapauksia on kirjattu miljoonaa asukasta kohden neljä.

Keskustelu