Uutissuomalainen: Koronakriisin aikana osa piensijoittajista on kasvattanut omistuksiaan

Yksityissijoittajien kauppatoimet lisääntyivät selvästi maaliskuussa aiempaan verrattuna. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Koronakriisin aikana suurin osa piensijoittajista on kasvattanut omistuksiaan tai pitänyt ne nykyisellään, selviää Uutissuomalaisen kyselystä useisiin pankkeihin.

– Suomalaisten yksityissijoittajien kauppamäärät ovat viime viikkoina moninkertaistuneet normaalitasoon verrattuna, Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju sanoo Uutissuomalaiselle.

Oksaharjun mukaan osakeostoja on kohdistettu suuriin ja vakaina pidettyihin yrityksiin.

– Rahastoihin tehtyjen merkintöjen kappalemäärä kolminkertaistui maaliskuussa verrattuna viime vuoden keskiarvokuukauteen, OP :n varallisuudenhoitoasiakkaista vastaava johtaja Kai Kalajainen kuvailee kaupankäyntiä.

Toisaalta myös tavallista useampi sijoittaja on luopunut sijoituksistaan.

Uutissuomalaisen sähköpostikyselyyn vastattiin lisäksi Handelsbankenista , Nordeasta ja Säästöpankkiryhmästä .

Keskustelu