Viisi uutta koronakuolemaa – viruksen uhrina kuollut Suomessa 64 ihmistä

THL:n mukan tartuntojen määrä on noussut eilisestä lähes sadalla. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Koronaviruskuolemien määrä Suomessa on kohonnut yhteensä 64 ihmiseen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Viruksen aiheuttamaan tautiin kuolleita on nyt viisi enemmän kuin eilen. THL ei kerro uusista kuolemantapauksista tarkempia tietoja.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kertoi aamulla, että Etelä-Savossa on tapahtunut alueen ensimmäinen koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus pääsiäisen aikana. Kyseessä oli iäkäs riskiryhmään kuulunut henkilö.

Valtaosa kaikista kuolemantapauksista on kuitenkin tapahtunut Hyksin erityisvastuualueella, joka on Helsingin ja Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien muodostama kokonaisuus. Tiistaihin mennessä oli Hyksin erityisvastuualueella kuollut yhteensä 43 ihmistä covid 19 -tautiiin.

Sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi THL:n mukaan koko maassa 232 ihmistä, joista tehohoidossa on 75. Myös hoidossa olevien määrä on suurin Hyksin erityisvastuualueella, jossa on sairaalahoidossa 162 ihmistä ja heistä tehohoidossa 49.

THL kertoi jo aiemmin päivällä, että Suomessa on varmistettu yhteensä 3 161 koronavirustartuntaa. Määrä oli noussut eilisestä 97 varmistetulla tartunnalla. Tapauksista 1 987 on todettu Uudellamaalla ja niistä puolet Helsingissä.

Varmistetut tartunnat ovat kuitenkin vain osa kaikista tartunnoista, sillä ainoastaan osa epäilyistä testataan. Testattuja koronavirusnäytteitä on nyt reilut 47 300.

Parisataa ajoneuvoa käännytettiin Uudenmaan rajalta

Poliisi käännytti Uudenmaan maakuntarajalta maanantain aikana yhteensä 196 ajoneuvoa ja sakotti 22:ta henkilöä valmiuslain rikkomisesta, kertoo Helsingin poliisi. Yhteensä maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui poliisin tarkistuspisteille 13 743.

Junissa poliisi kertoi tarkistaneensa maanantain aikana yhteensä 663 ihmisen matkan syyn. Neljä matkustajaa ohjattiin palaamaan, mutta kenellekään ei annettu sakkoja.

– Eilisessä pääsiäisliikenteessä on havaittavissa hieman kasvua Uudenmaan maakuntarajalla. Sulkupisteillä poliisi toimii edelleen tällä viikolla aiemmin sovittujen pelisääntöjen mukaan, ylikomisario Jussi Hietala sanoo poliisin tiedotteessa.

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Korjattu aiempaa uutista klo 17: Myös Päijät-Häme kuuluu Hyksin erityisvastuualueeseen

Kommentoi