Prinssi Charlesilla on koronatartunta – Venäjällä Putin lykkää perustuslakiäänestystä koronatilanteen vuoksi, Moskovassa kerrott

Prinssi Charles 4. maaliskuuta vierailulla Lontoon liikennemuseon 20-vuotisjuhlassa. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Venäjän pääkaupungissa Moskovassa on kuollut kaksi ihmistä, joilla on todettu koronatartunta. Asiasta kertoi Moskovan kaupungin terveysvirasto tiedotteessa keskiviikkona. Kuolleet olivat iäkkäitä. Tiedotteen mukaan he kärsivät keuhkokuumeesta ja komplikaatioista.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Venäjä ei ole suoraan vahvistanut koronaan liittyviä kuolemia ja on vielä epävarmaa, lasketaanko Moskovasta nyt ilmoitetut kuolemat maan virallisiin tilastoihin.

Venäjällä todettiin keskiviikkona maan tähän mennessä suurin piikki koronatartunnoissa. Uusia tapauksia tuli yhteensä 163. Venäjällä on todettu tähän mennessä yhteensä noin 660 koronatartuntaa.

Moskovan pormestari Sergei Sobjanin on arvioinut todellisten tartuntojen määrän olevan huomattavasti virallisia lukuja korkeampi.

Ihmisiä ei ole määrätty pysymään kodeissaan

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi aiemmin keskiviikkona lykkäävänsä perustuslain muuttamista koskevaa kansanäänestystä koronaviruspandemian vuoksi. Äänestys oli määrä järjestää huhtikuun loppupuolella. Putinin mukaan se siirretään myöhempään ajankohtaan.

Suunnitellut perustuslain muutokset mahdollistavat muun muassa sen, että Putin voisi pyrkiä uudelle virkakaudelle 2024.

Putin kertoi televisioidussa puheessaan myös muun muassa siitä, että koko maassa pidetään ensi viikolla vapaata viruksen leviämisen hidastamiseksi. Moscow Timesin mukaan vapaaviikolta maksettaisiin venäläisille kuitenkin palkkaa.

Venäjällä ei ole vielä määrätty ihmisiä pysymään kodeissaan.

Putin on aiemmin vakuuttanut maan koronatilanteen olevan hallinnassa. Tiistaina hän vieraili näyttävästi Moskovassa koronapotilaille tarkoitetussa Kommunarkan sairaalassa keltaiseen suojapukuun verhoutuneena.

Valtio raottaa kukkaron nyörejä

Putin kehotti venäläisiä auttamaan toisiaan sekä seuraamaan lääkintähenkilöstön ja viranomaisten ohjeistuksia. Hänen mukaansa kaikki nyt ja jatkossa tehtävät toimet tuottavat tulosta, jos Venäjällä osoitetaan yhtenäisyyttä ja ymmärrystä nykytilanteen vaikeudelle.

– Yhteiskunnan vahvuus muodostuu tästä solidaarisuudesta, hän kertoi.

Moscow Timesin mukaan Putin ilmoitti myös muista toimista venäläisten tukemiseksi pandemian tehdessä hallaa maan taloudelle.

Lehden mukaan valtion on muun muassa määrä maksaa perheille joka kuukausi 5 000 ruplaa eli noin 60 euroa jokaista perheen lasta kohden. Tämän lisäksi työnsä menettäville tai sairaslomalle jääville maksetaan vähintään minimipalkan suuruisi korvauksia vuoden loppuun saakka.

Myös pieniä ja keskikokoisia yrityksiä on määrä auttaa verojen kanssa.

Brittihovin mukaan prinssin oireet ovat lieviä

Britanniassa Walesin prinssi Charlesilla on todettu koronavirustartunta, kertoo muun muassa Sky News . Hovin tiedotteen mukaan Charlesin oireet ovat lieviä ja 71-vuotias Charles on kyennyt työskentelemään kotoa käsin.

Myös Charlesin puoliso, Cornwallin herttuatar Camilla, on testattu, mutta hänellä ei ole virustartuntaa.

Hovin mukaan on mahdotonta määritellä, mistä Charles on saanut tartunnan, koska hän on osallistunut viime viikkoina lukuisiin tapaamisiin.

Terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti Charles ja Camilla pysyttelevät nyt kotikaranteenissa Skotlannissa.

Charles on kuningatar Elisabetin vanhin poika ja siten myös kruununperillinen. 93-vuotias Elisabet ja hänen puolisonsa, 98-vuotias prinssi Philip, vetäytyivät jo aiemmin koronaepidemian takia Windsorin linnan suojiin lähelle Lontoota.

Espanjassa vuorokaudessa peräti 738 uutta kuolemantapausta

Espanjassa koronavirusepidemia pahenee entisestään. Maassa kirjattiin 24 tunnin kuluessa peräti 738 uutta kuolemantapausta, mikä on yli 200 enemmän kuin eilen ilmoitettu vastaava luku.

Yhteensä Espanjassa on kuollut tautiin jo 3 434 ihmistä eli enemmän kuin epidemian alkuperämaassa Kiinassa.

Espanjan terveysministeriön mukaan tartunnan saaneita on vajaat 48 000. Määrät ovat nousseet siitä huolimatta, että Espanjassa on voimassa erittäin tiukat rajoitukset kansalaisten liikkumiselle kodin ulkopuolella.

Terveysviranomaisten mukaan epidemian huippu alkaa olla lähellä ja se voidaan saavuttaa jo tällä viikolla.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Eurooppa-neuvostoa luotsaava Charles Michel lupasivat espanjalaisille apua.

– Haluan teidän tietävän, että työskentelemme väsymättä auttaaksemme teitä – ette ole yksin, von der Leyen viestitti Twitterissä julkistamallaan videolla.

Tartuntojen määrä harppasi Tokiossa

Japanissa Tokion viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pysyttelemään kotona koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Kaupungissa on todettu vuorokauden aikana 41 uutta koronavirustartuntaa, mikä on tähän mennessä suurin päiväkohtainen määrä.

Yhteensä Tokiossa on tähän mennessä todettu runsaat 200 koronatartuntaa. Koko Japanissa vahvistettuja tartuntoja on lähes 1 200 ja yli 40 ihmistä on kuollut.

Keskustelu