Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Fifa riisti Indonesialta nuorten MM-turnauksen – taustalla protestit Israelin osallistumista vastaan

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa riisti keskiviikkona Indonesialta alle 20-vuotiaiden miesten MM-turnauksen järjestämisoikeuden. Kisat siirretään myöhemmin päätettävän maan järjestettäväksi Israelin osanoton Indonesiassa herättämän poliittisen kuohunnan takia.

– Kisojen uudesta järjestäjästä ilmoitetaan niin pian kuin mahdollista, Fifa ilmoitti tiedotteessaan.

Nuorten MM-turnaus on määrä pelata 20. toukokuuta–11. kesäkuuta, ja Fifa pyrkii pitämään tapahtuman aikataulun ennallaan.

Turnaukseen osallistuu 24 maata, mutta Israelin osanotto on herättänyt Indonesiassa vastustusta. Indonesian viranomaisten mukaan Balin maaherra on vaatinut Israelin poistamista kisoista maan Palestiinan-politiikan takia.

Aiemmin maaliskuussa satakunta muslimimielenosoittajaa osallistui Indonesian pääkaupungissa Jakartassa marssiin, jossa vastustettiin Israelin osallistumista nuorten kisoihin.

Indonesialla ja Israelilla ei ole virallisia diplomaattisuhteita.

Fifa ilmoitti lausunnossaan, ettei Indonesia ole turnauksen järjestäjä enää "näissä olosuhteissa" tarkentamatta yksityiskohtia.