Koronapandemia koetteli liikunta-alalla kovimmin sisäliikuntapalveluja tarjoavia yrityksiä. Kuntien liikuntapalveluiden tarjonta on jo pääosin pandemiaa edeltävällä tasolla, mutta asiakasmäärät eivät ole palautuneet ennalleen. Seuroissa pandemia näyttää seisauttaneen talouden kasvun ja toiminnan ammattimaistumisen.
Pandemia-ajan vaikutuksia liikunta-alaan on selvitetty valtion liikuntaneuvoston tilaamassa ja keskiviikkona julkistetussa Liikuntatoimialan tilannekuva -selvityksessä. Selvitys on jatkoa kesäkuussa 2020 julkaistulle raportille pandemian akuuteista vaikutuksista.
Liikunta-alan yrityksistä 80 prosenttia sai koronatukea, ja neljännes yrityksistä arvioi selvinneensä korona-ajan yli tuen ansiosta.
Nyt yritysten toipumista korona-ajan vaikeuksista jarruttaa syksystä 2022 alkanut kustannusten nousu. Kyselyssä 40 prosenttia yrityksistä ilmoitti energian hintojen nousun vaikeuttaneen olennaisesti niiden toimintaa. Huolta lisää asiakkaiden ostovoiman heikkeneminen.
Liikuntatoimen käyttökustannukset kasvussa
Kunnista vain noin puolet kertoi asiakasmäärien palanneen koronaa edeltäneelle tasolle, eivätkä taloushuolet rajoitu koronapandemian vaikutuksiin.
– Kuntien liikuntapalvelujen lähivuosien haasteina nähdään etenkin kunnan yleinen taloustilanne ja liikuntatilojen uudistustarpeet, selvityksessä todetaan.
Liikuntatoimen käyttökustannukset ovat nousseet 70 prosentissa kuntia.
– Kustannustason nousu ei näytä johtavan kuntien liikuntapalveluissa lyhyellä aikavälillä kunnan perimien maksujen laajoihin korotuksiin, mutta pidemmällä aikavälillä tilanne voi muuttua.
Seurat uskovat toimintamahdollisuuksien kehittyvän vuonna 2023, vaikka talousongelmat näyttävät jatkuvan.
Selvityksen aineiston muodostivat tammi-helmikuussa tehdyt kyselyt kuntien liikuntatoimille, liikunta- ja urheiluseuroille, lajiliitoille ja järjestöille sekä liikuntatoimialan yrityksille.