Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Virin Urho oli jäätävä Ice King

Arctic Horse Race -tapahtuma Rovaniemellä huipentui Arctic Ice King -lähtöön, jonka vei nimiinsä Markus Porokan valmentama Virin Urho. Se eteni johtavan rinnalle painostamaan keulassa juossutta Profiilia, ja kirikierroksella Porokka kannusti ajokkinsa vakuuttavasti ykköseksi.

– Urkille on ajettu voimaa ja intervalliharjoituksia, mikä on tuonut hevoselle lisää nopeutta. Kun lisäksi varusteiden kanssa on päästy sinuiksi. Aluksi hevonen tulistui turhankin paljon, eikä aina ollut hallittavissa alkumatkalla. Nyt ori on päässyt tasapainoisesti matkaan, ja tulosta tulee, Porokka iloitsi.

Lämminveristen päälähdön Arctic Heat Kingin vei nimiinsä Selmer I.H., joka porhalsi 5. ulkoa kirilenkillä vastustamattomasti kärkeen. Ruotsalaisvieras on tehnyt ennenkin tehokkaita iskuja Suomen kaviourille.

– Se eteni kirissä kärkeen helposti, ja meillä oli maalisuoralla paljon varaa, Hannu Torvinen kommentoi.

Reissu oli "fantastinen kokemus"

Jarkko Kervisen valmentama Cupido oli yksi iltapäivän onnistujista. Se kiersi avauskierroksen täyttyessä päättäväisesti keulaan saakka, josta se vastasi tarpeen mukaan ohitusta yrittäneille. Ari Aatsingin valmentama Chrissies Symphony liittyi myöhemmin keulavoittajien kerhoon. Entisellä kotiradallaan vierailleen Antti Ojanperän tallin Kasper D.Boko kiersi väkivahvasti Toto75-voittajaksi.

Rovaniemen lauantaipäivää värittivät kansainväliset huippunimet Örjan Kihlströmin ja Daniel Redénin johdolla. Miehet tulivat suoraan raveihin kahden päivän ja 420 kilometrin kelkkareissulta Ylläkseltä.

Redén pääsi Toto75-voiton makuun Janita Luttusen valmentaman Ivar Journeyn kanssa, ja Kihlström oli myös tyytyväinen viikonlopun antiin.

– Reissu tänne Rovaniemelle oli kokonaisuutena fantastinen kokemus, ja meidät otettiin tosi ystävällisesti vastaan. Söimme hyvin, saimme uusia kokemuksia ja kelkkasafari huippukelissä jää ikuisesti mieleen, Kihlström hehkutti.