VPS otti ensimmäisen kotivoittonsa Ilveksen kustannuksella

Vaasan Palloseura on alisuorittanut tuloksellisesti tämän kauden miesten jalkapalloliigan kotipeleissään. Ennen lauantain kotiottelua Ilvestä vastaan vaasalaiset olivat pelanneet seitsemän kotipeliä, joista tuloksena oli kaksi tasapeliä ja viisi tappiota.

Sarjanousijan ensimmäinen kotivoitto odotutti itseään aina elokuun alkuun saakka, mutta Ilves-otteluun VPS tuli vakuuttavasti ja naulasi ensimmäisellä puoliajalla taululle 3–0-johdon Kalle Multasen, Juhani Pikkaraisen ja Aleksi Pahkasalon maaleilla.

Tällä kertaa VPS:n hankkima johto myös piti loppuun saakka. Toisella puoliajalla Ilves hallitsi palloa vaasalaisia enemmän, mutta ei onnistunut tekemään kavennusosumia.

– Ensimmäinenkään puoliaika ei ollut helppo. Ilves tuli eri muodolla kuin viime aikoina, ja se aiheutti meille ongelmia erityisesti keskikentällä. Pallo meni vähän päästä päähän, eikä peli ollut meidän kontrollissamme, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela ruoti.

– Puolustettiin kuitenkin loppupeleissä hyvin, eikä annettu selkeitä maalipaikkoja Ilvekselle.

Ilves on tällä hetkellä kauden pisimmässä voitottomassa putkessaan, ja lauantain tappio oli kolmas edelliseen viiteen peliin. Väliin on mahtunut kaksi tasapeliä.

– Koitimme toisella jaksolla vielä saada sen yhden maalin aikaiseksi, joka olisi ehkä avannut peliä. Aika sanaton olo, Ilveksen päävalmentaja Toni Kallio huokasi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat