Magical Princess keulasoololla Tammaderbyn voittoon

Vauhdikas Finlandia-viikonloppu käynnistettiin Vermossa jo lauantaina. Sunnuntaina maan pääradalla ravataan perinteinen Finlandia-ajo, jonka voittaja kuittaa peräti 110 000 euron ykköspalkinnon. Kansainvälinen suurkilpailu starttaa kello 18.30.

Lauantain merkittävin kilpailu oli Arvid Åvallin Tammaderby, joka on rajattu 5-vuotiaille Suomessa syntyneille lämminveritammoille. Kisasta odotettiin tutun taisteluparin kaksintaistoa, kun ikäluokkaa hallinneet Magical Princess ja An-Dorra kiihdyttivät rinta rinnan tavoittelemaan 24 000 euron ensipalkintoa.

Asetelmat olivat Magical Princessin puolella, sillä Pekka Korpi pääsi nopeimpana karsintavoittajana ensimmäisenä valitsemaan lähtöradan finaaliin. Vihtiläinen ravilegenda valitsi tammalleen ykkösradan, joka osoittautui varsin hyväksi ratkaisuksi. Magical Princess nimittäin onnistui pitämään keulapaikan itsellään, ja An-Dorran kohtaloksi muodostui vaativa paikka johtavan rinnalla.

Keulahevonen ei suinkaan saanut huilailla kärkipaikalla, sillä An-Dorraa ohjastanut Antti Teivainen piti huolen siitä, että tempo pysyi reippaana koko ajan. Viimeisessä kurvissa kuitenkin alkoi olla selvää, ettei Magical Princess ole ohitettavissa. Tammaa ohjastaneen ja valmentavan Pekka Korven sekä Tapio Lehtorannan omistama hevonen nappasi voiton ajalla 12,8ke.

– Hevonen on mennyt koko ajan eteenpäin, joten odotin jo ennakkoon, että hevonen voi olla aika hyvä tänään. Kolmas puolikas mentiin aika reippaasti, mutta Magical Princess näytti siltä, että se pitää voittoon. Siinä kohdassa aloin luottaa, että voimme pärjätä, Lehtoranta totesi voiton jälkeen.

– Olen todella tyytyväinen hevosen tämänhetkiseen tilanteeseen. Se on tosi hyvällä mallilla.

Lämminveristen avoimen tason 1 620 metrin kisassa voiton vei Ice Wine, joka johti juoksua alusta loppuun.

Päivään mahtui myös melkoisia yllätysvoittajia. Suurimman pommin pudotti lähtönsä vähiten pelattuna voittoon kirinyt Luxorious Lord. Lähes vastaavanlaista shokkihoitoa pelaajille antoi N.P. Liitotähti, joka ravasi toiseen peräkkäiseen voittoonsa.

Yllätysvoittajien myötä Toto75-pelissä ei löytynyt yhtään 7 oikein -tulosta.

Mainos: Savon Media

Etusivulla nyt

Luetuimmat