Kylliäiselle tonni täyteen kotiradalla

Tommi Kylliäinen varasti valokeilan Lahden Jokimaalla lauantaina ravatuissa Kavioliiga-raveissa.

Ohjastustehtävien lisäksi omaa valmennustalliaankin Jokimaalla pyörittävä Kylliäinen oli lähellä rikkoa tonnin rajapyykin jo päivän toisessa lähdössä, mutta hänen omiin valmennettaviin kuuluvan Furioso Wohlrabin laukka siirsi juhlat myöhempään ajankohtaan.

Kauan yleisön ja kuskin ei kuitenkaan tarvinnut odottaa, sillä iltapäivän yhdeksännessä lähdössä oranssinuttuinen ohjastaja karkasi Hannu Laakkosen valmentamalla Always Readylla hallittuun voittoon.

– Ei se ainakaan laske tunnelmaa, että tämä tapahtui kotiradalla ja vielä lauantairaveissa. Hyvät fiilikset, Kylliäinen hymyili kisan jälkeen.

Toinen kotiradan menestysnimi oli Kylliäisen entinen työnantaja Esa Holopainen, joka ohjasti kaksi voittoa kylmäverilähdöissä. Molemmissa ajokkina oli juvalaisen Seppo Suurosen valmennettava.

Kaksikon ensimmäisen täysosuman toi loistavasti kautensa aloittanut Ciiran Tähti, joka hallitsi avoimen tason kylmäveritammojen 2 140 metrin kisaa keulapaikalta. 8-vuotias tamma on voittanut vuoden kolmesta kisastaan kaksi ja sijoittunut kerran toiseksi.

Holopaisen ja Suurosen illan täydensi Coren keulasoolo Suomen Cupissa, josta 6-vuotias ori kuittasi 15 000 euron ykköspalkinnon.

– Tosi hienot tunnelmat, valmentaja tiivisti mietteensä.

– Core taisteli hienosti keulasta. Sen tulevaisuus näyttää hyvältä, mutta mennään päivä kerrallaan. Myös Ciiran Tähti on ollut tosi hyvä nyt.

Ohjastaja Ari Moilasellakin oli syytä iloon lauantaina. Vihtiläiskuski tehtaili puhtaan hattutempun, kun hän vei nimiinsä kolme lähtöä peräkkäin. Voittoisat ajokit olivat alusta loppuun johtanut Salam Aleikum, loistavassa kunnossa ensi lauantain Seinäjoki Raceen lähtevä Willow Pride ja lopussa kärkeen kirinyt Furiosa.

Historian toisessa paraponiravilähdössä voiton veivät Eetu Fossi ja apukuskina toiminut Henna Halme ohjastamallaan Aarteen Flapjapilla. Paraponilähdöissä jokaisella ohjastajalla on turvallisuussyistä apunaan kokenut kuski, koska kaikilla kilpailuun osallistuvilla ohjastajilla on joko fyysinen tai kehitykseen liittyvä vamma.

– Hyvältähän voitto maistuu, hieno fiilis. Tämä meni aika nappiin, Fossi iloitsi avausvoitostaan.

Mainos: Savon Media

Etusivulla nyt

Luetuimmat