Lappalainen sinetöi KalPan kovan kirin – "Ei ollut kauden ensimmäinen kerta, kun ei annettu periksi"

Säpinä jääkiekkoliigan alemmalla pudotuspeliviivalla varmistui vielä pitkäksi aikaa KalPan keskiviikkona Kouvolassa esittelemän kirin ansiosta.

Vielä kolme minuuttia ennen summeria peliä kahdella maalilla johtanut KooKoo oli saamassa kuopiolaisiin yhdeksän pisteen etumatkan, mutta vieraiden kolme maalia pelin loppuhetkillä tuottivat KalPalle vierasvoiton jatkoajalla 3–2.

Vahvaa kautta pelaava puolustaja Lasse Lappalainen, 32, koki pelin päätöshetkillä liki kaiken mahdollisen. Hän katseli jäähyllä 54. minuutilla KooKoon johtomaalin lukemiin 2–0, oli kaukalossa todistamassa KalPan ilman maalivahtia tekemää päätösminuutin tasoitusmaalia ja laukoi läpiajosta ranteella jatkoajan voittomaalin.

– Ei ollut kauden ensimmäinen kerta, kun ei annettu periksi ennen kuin pelikello soi viimeisen kerran. Viimeksikin tein KooKoo-pelissä Nick Malikille rankkarista maalin samanlaisella laukauksella kilven alle, kertasi liki kaikissa tilastoissa uransa ennätyslukemia takova Lappalainen.

Kauden kymmenennen maalinsa tehnyt Lappalainen oli varsinaisesti KalPan ainoa maalintekijä. Matti Järvisen nimiin menneen kavennusosuman ohjasi omaan maaliin mailallaan KooKoon Ville Meskanen. Tasoitusosumassa Aapeli Räsäsen rystysutaisu ruuhkassa olisi mennyt viisi metriä ohi maalin, ellei kiekko olisi kimmonnut verkkoon KooKoon Alexander Bonsaksenin luistimesta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat