KuPS kompuroi kauden tärkeimmillä hetkillä – päävalmentaja Valakari ei ole huolissaan

KuPS oli jalkapalloliigassa piikkipaikalla ennen sarjan toiseksi viimeistä ottelukierrosta, mutta viimeiselle kierrokselle joukkue lähtee kakkossijalta.

HJK voitti oman ottelunsa ja nousi pisteen turvin KuPSin edelle, kun kuopiolaiset pelasivat 2–2-tasapelin vieraissa SJK:ta vastaan. KuPS kohtaa viimeisessä ottelussaan juurikin HJK:n, mutta tasapelin myötä joukkue yltää mestariksi vain voitolla.

Tasapeli oli KuPSille toinen peräkkäinen. Edellisessä ottelussa joukkue jäi maalittomaan HIFK:n kanssa.

– Missään nimessä ei pidä huolestua. Meidän pitää vain jatkaa saman malliin, ja todennäköisyyksien mukaan teemme tarvittavat maalit HJK-ottelussa. Ja jos emme tee, sitten emme ansaitse mestaruutta, KuPSin päävalmentaja Simo Valakari pohti.

KuPSin molemmat maalit takoi Tim Väyrynen. Kolmossijalta neljänneksi tippuneelta SJK:lta osuivat Denis Oliynyk ja Jake Jervis.

Ottelu oli SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaaralle viimeinen kotiyleisön edessä. Hän sanoo, että ensi kauden kuviot on vielä auki.

– Ei mitään kummempaa, olen avoimin mielin. En ole edes etsinyt aktiivisesti uutta seuraa, hän myönsi.

Mainos: Iisalmen Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat