Yhdysvaltojen voimisteluliitto antoi Bilesille mietintärauhan

Simone Biles on kärsinyt henkisistä ongelmista ja kertonut pelkotiloistaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltojen voimisteluliitto kertoi varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa, ettei Simone Biles osallistu maanantaiseen naisten permannon finaaliin. Hänen viimeiseksi kultamitalimahdollisuudeksi Tokion olympialaisissa on jäämässä tiistaina järjestettävä puomi.

– Hän tekee päätöksen puomiin osallistumisesta myöhemmin tällä viikolla. Joka tapauksessa olemme kaikki tukenasi, Simone, Yhdysvaltojen voimisteluliitto painotti tiedotteessa.

Biles, 24, on kärsinyt henkisistä ongelmista ja kertonut pelkotiloistaan. Jo aiemmin Tokion kisojen aikana Biles jätti kesken joukkuekilpailun, mistä Yhdysvallat nappasi hopean. Lisäksi hän vetäytyi henkilökohtaisesta neliottelusta, hypystä ja eritasonojapuista.

Viisi vuotta sitten Rion olympialaisissa Biles saavutti neljä kultamitalia.

Kommentoi