Ruusuvuori eteni tenniksen ATP-kiertueen puolivälieriin vastustajan keskeytettyä – "On aika extreme-olosuhteet"

Emil Ruusuvuori harjoitteli Talin Tenniskeskuksessa Helsingissä viime vuoden joulukuussa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Milja Rämö, Helen Scott-Smith / STT

Suomalainen tennispelaaja Emil Ruusuvuori on voittanut Ranskan Benoit Pairen Atlantan ATP-turnauksessa kaksinpelin toisella kierroksella. Voitto napsahti Ruusuvuorelle lukemilla 4–6, 6–4, 3–0.

Voitollaan suomalainen etenee ensimmäistä kertaa tällä kaudella puolivälieriin ATP-kiertueella.

Paire jätti ottelun kesken kolmannessa erässä uuvuttuaan helteestä. Lämpötila oli paikan päällä varjossa 35 astetta.

– Erikoinen matsi, todella kuuma, ei siinä oikein muuta voi sanoa. Itselläkin oli vaikeuksia alusta asti, ei tuntunut kovin hyvältä oikeastaan mikään, Ruusuvuori kommentoi STT:lle ottelun jälkeen.

Suomalainen kertoo voineensa huonosti toisen erän jälkeen. Tauolla viilentyminen oli helpottanut hieman oloa.

– Kaveri päätti jättää homman kesken, mutta ei yhtään voi paheksua. On aika extreme-olosuhteet, Ruusuvuori sanoo.

Suomalainen kuvailee, että jokaisesta pisteestä oli taisteltava. Tiukka ensimmäinen erä meni Pairelle, ja toisen erän voiton nappasi Ruusuvuori.

Ruusuvuori päätti jättää Tokion kesäolympialaiset väliin, mutta hän päätti keskittyä ATP-kiertueeseen.

Puolivälieräottelussa Ruusuvuori kohtaa Britannian Cameron Norrien, joka kukisti Australian Nick Kyrgiosin 6–1, 6–4. Ennen vastustajan selviämistä Ruusuvuori arvioi, että kumpikin mahdollisista vastustajista on kovia pelaajia. Norrie on ATP-listalla sijalla 29 ja Ruusuvuori sijalla 78.

Yhdysvalloissa pelattu Pairen ja Ruusuvuoren kohtaaminen alkoi Suomen aikaa myöhään eilisiltana. Ruusuvuori ja Norrie kohtaavat myöhään tänä iltana Suomen aikaa.

Kommentoi