Satakunnan herruus on Liigassa vahvasti Raumalla – koronasta toipuva Pekka Virta on ollut yhteydessä sarjajohtajaan

Asko Tanhuanpää / STT

Koronaan sairastuneen päävalmentaja Pekka Virran kotiutuminen 48 sairaalavuorokauden jälkeen sai Rauman Lukon vahvaan iskuun paikallisvastustaja Porin Ässiä vastaan.

Lukossa Virtaa tuurannut Erik Hämäläinen kertoi ”Peksin” olleen yhteydessä joukkueeseen, ja joukkue palkitsi valmentajansa jo kauden viidennellä voitolla porilaisista maalein 6–3. Pelitapahtumien perusteella ei olisi ollut vääryys, vaikka marginaali olisi ollut vieläkin isompi.

– "Peksi" elää vahvasti joukkueen mukana, tiivisti Hämäläinen ottelun jälkeen.

– Peli oli meiltä energinen ja tasapainoinen oikeastaan vain kolmannen erän alkua lukuun ottamatta, Hämäläinen jatkoi.

Lukko johtaa SM-liigaa ylivoimaisesti, mutta Hämäläisen mukaan siitä ei ole joukkueessa juurikaan puhuttu.

– Runkosarjan voiton sijaan on mietitty sitä, että oma peli pitää saada kuosiin. Tämä on kevät, mihin ladataan kaikki, Hämäläinen lupasi.

Torstaina Lukon kotiluolassa pelattu ottelu ratkesi lopullisesti vasta päätöserässä, kun kotijoukkueen Sebastian Repo iski kaksi ylivoimamaalia ohi Ässien maaliin ensimmäisen kerran sitten helmikuun puolivälin nostetun Sami Aittokallion.

Ässien hyvä yritys kaatui jälleen kerran pitkälti kurittomuuteen eli tyhmiin jäähyihin. Ari-Pekka Selinin suojattien toinen ongelma olivat puolustuspelin juniorimaiset virheet.

– Kupoli ei yksinkertaisesti kestänyt. Teimme liikaa virheitä ja ero kasvoi liian isoksi, Selin myönsi.

Lukon maalintekijät torstaina olivat Repo (2+1), Jukka Mattila, Robin Press (1+2), Mikko Petman ja Anrei Hakulinen (1+2). Pistepörssin voitosta taisteleva Daniel Audette antoi syötön kolmeen raumalaismaaliin.

Ässistä viimeistelyssä onnistuivat Jakob Stenqvist, Joe Morrow ja Ty Rattie.

Kommentoi