Santeri Virtanen teki uudessa seurassaan heti voittomaalin

Juha Aaltonen / STT

SaiPasta kesken kauden Ilvekseen siirtynyt Santeri Virtanen teki tiistaina voittomaalin jatkoajalla, kun joukkue aiheutti KooKoolle sen viidennen peräkkäisen tappion jääkiekkoliigassa maalein 2–1.

– Olin kaksi erää huono, mutta pääsin kolmanteen erään sentteriksi ja ottelu alkoi sujumaan. Päälle voittomaali, maistuu hyvälle, Virtanen sanoi C Moren haastattelussa.

Virtasen lisäksi Ilveksessä debytoi sentteri Adam Rockwood. Päävalmentaja Jouko Myrrä ei vielä antanut hänestä arviota.

– Koko joukkueen suoritus oli tänään sen verran huono, etten nyt halua arvioida pelaajia. Toki voitto tuli, mutta on oltava itsekriittinen myös. Virtasen maali oli iso lisäpiste hänelle, peli parani keskellä. Rockwoodille annetaan nyt aikaa, Myrrä sanoi.

KooKoon Kasperi Ojantakasen tehtyä johtomaalin ylivoimalla oli Ilves tiukassa paikassa. Vasta neljä ottelua pelannut puolustaja Niko Peltola tasoitti ja ottelu eteni jatkoajalle.

– Voitimme aloitukset yli 60-prosenttisesti, mutta ennen Peltolan maalia tuli tappio omassa päässä. Kokonaisuudesta voi sanoa, että kun jatkaa tällä tavalla, niin voittojakin tulee varmasti, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas sanoi.

Kiekko hukkui Virtasen laukauksen jälkeen kaikkien näkyvistä, kun se juuttui maalin sisälle keskitolpan juureen.

– Maalia edelsi merkkausvirhe, Ahokas tiivisti.

Kommentoi